Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2019 » "Haluun olla se, joka herättää ihmisissä tunteita. Kuolema"

"Haluun olla se, joka herättää ihmisissä tunteita. Kuolema"

Nimimerkki 
Gone
Ikä 
15

Moiih :)

Täällä teidän muiden tarinoita lueskellessa tuli sellanen olo, että vois itekkin kirjoittaa tänne jotain... Ja hei, jos sulla on paha olla ja tuntuu, että kaikki triggeröi. Tuu lukee myöhemmin, sitku sulla on parempi olla :)

Mulla on kasa ongelmia. Tai ainakin sille tuntuu. Niistä kaikista nimeän vakavan masennuksen, viiltelyn, anoreksian ja suuren halun kuolla. Voisin avata vähän näistä jokaista samassa järjestyksessä, kuin mä ne mainitsin.

Masennus ja viiltely. Ne kai kulkee käsikädessä. Ne on sellanen erottamaton pari. Mun masennus - ja viiltely siinä sivussa - alko 7. luokan syksyllä. Ihastuin meidän luokan poikaan ja meille tuli juttua. Kaikki meni hyvin, kunnes hän yks ilta ilmotti, että tappaa ittensä. Menin paniikkiin ja soittelin hänelle. Valvoin koko yön ja puhuttiin yhessä puhelimessa koko ajan. Seuraavana päivänä koulussa hain tälle pojalle apua. Menin puhumaan luokanohjaajalle ja tää poika sai apua ja ongelmat ratkes.

Silti,mulle jäi tosi p*ska fiilis itelleni. Mulle sanottiin, että pelastin sen jätkän hengen. Se kuulosti todella pelottavalle. Entä jos en ois ollu vastaamassa sen viesteihin ja soittelemassa sille... Mua rupes ahistaa jostain syystä todella paljon tän jätkän näkeminen koulussa. Mein välit katkes jonka myötä sit tartuin ekan kerran saksiin.

Nykysin - näin kaks vuotta myöhemmin - viiltelen edelleen. Siitä tuli addiktio ja keino pärjätä sen pään sisäisen mylleryksen kanssa. Jäljet muuttuu koko ajan syvemmiks ja vuotaa verta joka kerta. Vaikka aiheena viiltely on vakava ja ei-toivottu tekeminen, ajattelen siitä kinda positiivisesti. Ne jäävät jäljet on mun taistelu arpia. Niillä on oma tarina ja ne on osa mua.

Noh... anoreksia. Tästä mun on vaikee sanoa oikein mitään. Yritän silti. Tän vuoden (2k19) kesällä lopetin syömisen. Ei vaan ollu nälkä. Ajatuksena ei ollu laihuttaa.. Ainakaan viel tässä vaiheessa. Pikkuhiljaa sit taas oli. Ruuat muuttu kaloreiks ja syöminen isoks möröks, joka asustaa sängyn alla. Nautin kun luut paistaa läpi. Siitä, mille laihuus tuntuu, Siitä, kun tunnen sen miten kaloreita palaa kun treenaan. Haluun vaan olla laihempi. En muuta. Mutta oonkin sairas. Miten laihutuskin voi mennä näin pieleen.

Kaikkien mun ongelmien seurauksena, menetin pikkuhiljaa halun elää. Menetin myös kyvyn tuntea mitään. Tyttö, joka on aiemmin ollut äärettömän empaattinen ja suuri sydäminen, sulkeutui ja lakkasi tuntemasta. On raastavaa ajatella sitä niin isoa muutosta itsessään. Piirteet, joita aiemmin rakasti. Hävis. Nyt ne ei merkitse mulle mitään.

Joka ilta nykysin ajattelen kuolemaa. Kuin ihanaa ois, kun ei tuntis kipua enää. Ei fyysistä ei psyykkistä. Haluun kietoutua pimeyteen ja olla osa sitä. Haluun... olla olematta. Haluun olla se, jota osa pelkää. Se, jonka puhumista kartellaan. Ja se, joka saa ihmiset itkemään ja kaipaamaan, Toisinsanoen haluan olla se, joka herättää ihmisissä tunteita. Synkkää ja melankolista, mutta totta.

Oon suunnitellut asiat valmiiksi. Puuttuu vaan toteutus. On niin lähellä sitä ratkeamispistettä, että itteenikin pelottaa. Ei, mua ei pelota kuolema - sillä sitä haluan enemmän kun mitään muuta - vaan se, että milloin. Milloin mä saan olla olematta. Olla vapaa ja eksyä yksin mun sielun pimeyteen. Olla yksin mun kehon kanssa.

Tästä tuli aika outo ja ehkä vähän sekava, sori. Tätä ku kirjotin, oletin että itkisin. Mutta en tunne mitään. Sinänsä siinä ei oo mitään uutta, mutta joka kerta se yllättää uudestaan ja uudestaan. Se kolahtaa.

Sinä ihana joka oot ehkä jaksanu lukee tänne asti, kiitos <3 Muista, että sä oot tärkee ja merkkaat aina jotain, jollekin. Pysy vahvana sinä pieni, kaunis vahva ihminen!

-xoxo: the one. who flew away

+1
+333

Kommentit

Anonyymi25.08.2020 23:15

Hei, oon aika myöhään täällä, mutta tuntu siltä et piti sanoa ees jotaki. Kuule Gone/The one who flew away, niin runollisen traagiselta kuin tämä tekstisi vaikuttaakin, nii älä anna periksi. Haluat herättää ihmisissä tunteita - ilmaus oli kaunis, mutta teit sen jo, herätit tunteita ainakin minussa itessäni. Et pelkoa, et karttamista, mutta surua, niin käsittämätöntä melankoliaa, etten osaa kuvailla. Ehkä herätit jotai muistoja, en tiedä, eikä sillä nyt, tässä ja nyt ole väliäkään.
Täs on ikään kuin jonkinlainen paradoksi; et halua tuntea, mutta haluut herättää muissa tunteen siitä, että niillä on inhimillisiä suruntäyttämiä ajatuksia. Ja vaikka sanoisitkin, ettei sulla niitä ole itselläsi, niin miulla on pieni vainu, että kyllä on. Sanoit, että joku aina kolahtaa, ku ei itketä. Se siis tarkottaa, että joku vielä pieksee sitä sydänparkaa, mikä rinnassa vielä toivottavasti lyö. Eli sie tunnet. Sie tunnet, oot aito, ihka aito ihminen. Ja yläpeukkujen määrästä muutkin ovat tunteneet asioita sun tarinan pohjalta.
Ja kun tunnistit itsessäs sen entisen empaattisen ja hyväsydämisen ihmisen viittaa varmasti siihen, että se on vielä jossain siellä. Olkoonkin sitten rautaisella mailalla hakattu omaan häkkiinsä, mutta siellä se on. Tunnistat myös viiltelyjäljet taisteluarpina, mikä saattais myös viitata edes jonkinlaiseen omanarvontunteeseen. En yritä kuulostaa sairaalta sankarinpalvojalta, koska ollakseni rehellinen en todellakaan kannusta viiltelyyn, mutta sä teit sen, ja jatkoit. Et tiennyt muustakaan, ja se on okei. Teit sen valinnan sen tiedon pohjalta mitä sulla oli, ja tulos on tämä; no shaming, se oli/on sulle coping -mekanismi.
Oon höpöttäny ihan liikaa tässä, mutta loppujen lopuksi haluan kysyä, että onko se kuitenkaan sen väärti, oman elämänsä päättäminen? Tiiät, ettet saa toista ja oot kuitenkin vielä niin nuori. Mieti kaikkia muistoja ja kokemuksia mitä oot kohdannu. For real maailmalla on vielä niin paljon tarjottavaa sulle, kaikki on eessäpäin. Ja tiedän, tulevaisuus voi näyttää synkälle, tai ehket näe tulevaisuutta. Mutta siellä se on. Ja jos nyt lopetat tän kaiken, nii et voi nähä niitä mahdollisuuksia, mitä sulle oli varattuna. Koska sun kaltainen ihminen, joka synkimmilläänkin kannustaa muita jatkamaan kauniiden sanojen kera hohtaa auringon lailla säteilevää hyväntahtoisuutta ja pääsee tän pimeän vaiheen läpi, ja sen tiedän.
Itsemurha on päätös, jota sulla ei oo mahdollista katua ennen kuin vasta myöhemmin. Tiedän, kuulostaa oudolle, mutta jos katsot menneisyyteen kymmenien vuosien päästä, niin voisin ajatella, että sua saattais kaduttaa näiden asioiden miettiminenkin. Ja jos nyt heität kaiken pois, niin muut sun ympärillä alkaa katumaan, suremaan sitä miten ne ei vaan saanu sua ulos siitä noidankehästä, joka sua piinasi. En yritä saada sua guilt tripille, mutta niinhän se on, susta välitetään. Kaikki sun fyysisessä piirissä olevat, ja myös hyvin moni näillä nettipalstoilla; aiemmat kommentoijat on toivonu sulle pelkästään kaikkea hyvää ja tukea! (Niin minäkin.)
Pelastit jo ihmisen hengen, ja vaikka se aiheuttiki nuorelle sinulle paineita, niin se oli silti uskomattoman jaloa - nykyään ei löydä hienoja ihmisiä niin useasti. Tiedän, että nämä pointtini kuulostavat sekavilta, eivätkä ole ihan kunnon järjestyksessäkään, mutta toivon että ehkä näet nämä kommentit ja pohdit asioita kunnolla, ehkä puhut jollekulle.
Tää on vain nettipalstan kommentti, mutta se ei tarkoita, etteikö sanat, joita ruudultasi lue olisi aitoja. Koska sinä lahjakas kirjoittaja, vahva ja kaunis ihminen, olet arvokas, sulla on väliä ja ansaitset elää tän elämän täysillä.

+1
+19
Anonyymi05.05.2020 1:05

Tuu pliis tänne kertomaan, että oot vielä elossa etkä tehnyt mitään
Oot tärkeä ja arvokas, niiku itekkin sanoit, että muut ovat. Mikset sitten usko itse sitä itsestäsi?
Sanoit myös ettet tunne mitään, mutta se kolahti, kun huomasit etter itkenytkään kirjoittamallesi tekstille, joten tunnet vielä jotain! Smile
Nyt voi tuntua vaikealta tai siltä, ettei mikään tunnu miltään, mutta myöhemmin varmasti voit olla iloinen, jos haet vain apua!

+1
+144
Anonyymi16.03.2020 17:00

Ei

+1
+209
Anonyymi13.01.2020 18:12

Älä tee sitä!! Olet tärkeä ja arvokas. Sinulla on elämä edessä, ja voit saada hyvän elämän. Voit parantua ja voida taas hyvin. Olet lapsena joutunut ottamaan liian ison vastuun kaverisi itsetuhoisuuden estämisessä, etkä ole silloin saanut tarvitsemaasi tukea sen asian käsittelyyn. Mutta ei ole liian myöhäistä saada sitä apua, jonka ansaitset ja johon olet oikeutettu. Puhu jollekin aikuiselle sun lähellä vaikka koulun terveydenhoitajalle, opettajalle, tai soita Nuortenlinkin neuvontapuhelimeen. Koska kirjoitit tänne, osa sinusta haluaa varmasti vielä jatkaa elämistä. Nyt tuntuu hirveän vaikealta, mutta edessä on myös valoisampia aikoja!

+1
+312