Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2019 » En tiedä mitä oon

En tiedä mitä oon

Nimimerkki 
En vaan tiedä
Ikä 
Alle 12

Mua ei yhtään kiinnosta saako tää tarina täällä yhtään huomiota, koska mä vaan haluun avautua jollekin anonyyminä, joten pliis antakaa mun :)

Just ehkä noin 10 minuuttia sitten kirjoitin yhessä somessa kommentin, jossa luki ”en oo millään tavalla masentunut” mhmm..? Rupesin sit miettimään sitä, ja tulin siihen tulokseen, etten oikeestaan ees tiiä mitä mä oon.

Oon lähikuukausina ruvennu kattomaan itteäni peilistä enemmän ja joka kerta kun mä katon itteäni peilistä, mä vihaan sitä henkilöä, jonka mä näen. Se henkilö siellä peilissä ällöttää mua. Se henkilö on just sellanen kenestä mä haluaisin puhua pahaa. Mä oikeasti inhoan itteäni.

Aina, kun ostan uuden vaatteen meen heti koittaa sitä uudestaan päälle, koska miks ei? Mut ehkä mun ei kannattaisikaan. Kun mä koitan sitä vaatetta, mä näen sen saman ällöttävän, inhottavan henkilön, jonka mä näin aamulla ensimmäisenä, kun mä heräsin. Se sama henkilö pilas mun uudet vaatteet. Nyt kun mä oon kotona, ne vaatteet ei enää sovikaan mulle? Se vitun ällöttävä turha kapistus siellä peilissä pilas mun uudet upeat vaatteet. Joo... joulukuussa tein sellasen listan, mitä haluun parantaa itsessäni ja samalla tuli tehtyä sellanen lappu, jossa lukee ”laita viiva aina kun et pidä siitämitä näet”. Teippasin sen mun peilin taakse (peilikaappi tadaa :)), ja se on jo aika täynnä. Kohta täytyy laittaa jo uus lappu siihen viereen.

Tai oikeestaan, mä en vihaa itseäni, mä vaan en tykkää itsestäni? Mul on kaikki asiat aika hyvin. Koulu menee hyvin, perheessä ei mitään ongelmia, kavereita on ja mä oon aika onnellinen. Ainoo asia mikä mun elämässä on vikana, on minä. Mä pilaan mun muuten ihanan täydellisen elämän olemalla osa sitä. Taas, se sama ällöttävä henkilö meni ja pilas mun elämän tällä kertaa.

Se henkilö, jonka reidet on aivan älyttömän isot. Se henkilö, jonka naamassa on enemmän finnejä, kun maailmassa on ihmisiä. Se henkilö, jonka takia mä oon piirtäny jo yli 100 viivaa mun lappuun. Se henkilö vaan ottaa mun elämän, sanoo ”kaikki on täydellisesti!”, kun joku kysyy ”onko kaikk ok” ja juoksee pois mun elämä kainalossaan. Sellanen fiilis mulla on koko ajan.

Mä näen itseni myös erittäin läskinä ihmisenä. Tahtoisin vaan lopettaa syömisen ees viikoks taipariks? Tuntuu, että laihtuminen on ainoo tapa ruveta tykkäämään siitä henkilöstä, tai no... itsestäni. Mutta sehän on niin, että mähän olen aika fiksu ihminen :D tai siis ainakin niin fiksu, että mä ymmärrän, että syömisen lopettaminen on aivan tyhmää. Mä tiiän sen, koska se mulle on opetettu jo pienestä pitäen, että ruoka pitää sut elossa ja ilman ruokaa kuolet. Helppoa? No ei oikeestaan.

Mun on aika vaikeeta syödä. Aina kun mä syön, tunnen piston mun sydämessä. Se syyllisyydentunne valtaa mut kokonaan aina kun syön. Ja vaikka mun kuinka ei tekis mieli ruokaa, mä pakotan itteni syömään. Mä ehkä pakotan itteni syömään, koska mä oikeestaan pelkään mun äitiä. Mun äiti on syömisestä todella, siis todella tarkka. Se suuttuu heti, jos mä en jollain aterialla vaikka syö mun lautasta kokonaan tyhjäks. Sellanen mun äiti on. Ja sen takia mä osin myös pelkään syömistä.

Ja itseasiassa tää mun äiti on osasyyllinen siihen, miks mä rupesin tuntee syyllisyyttä syömisestä, miks mä rupesin kattoo itteäni väärällä tavalla peilistä, koska kerran tapahtuikin niin että oltiin reissulla mun jalkapallojoukkueen kanssa ja mun äiti oli siellä mukana. Siellä sitten en muista monesko aamu oli mutta mentiin aamupalalle ja mulla ei oikeestaan ollutkaan nälkä, ja no en sitte ottanu ku vaan yhen pienen leivän, ja siitäki söin vaan ehkä 1/4. No mun äiti rupeaa raivoamaan mulle aivan älyttömästi, ”Mikset sinä syö? Yritätkö sinä laihduttaa vai???!!”. Siinä kohtaa mä vaan pysähdyin. Mä rupesin miettimään asioita. Mä rupesin miettimään, näkeekö mun äiti mut lihavana, koska se heti automaattisesti ajatteli, että mä olen laihduttamassa? Mä mietin tekeekö kaikki tän ikäset sitä? Laihduttaako ne? Pitäiskö munkin kokeilla?

Ja sitten mä rupesin googlaamaan asiaa ja löysin nettisivun, jossa kerrottiin, että ”paastoaminen jopa 2 viikon ajan on terveellistä!”. Ja niin mä tein. Mä paastosin, vittu paastosin kahden helvetillisen viikon eikä kyllä tuntunu yhtään terveellisemmältä, mutta mä tykkäsin siitä. Mä tykkäsin siitä tunteesta mitä mulla ei koskaan ennen oo ollu. Mä nautin siitä, kun mun vatsa huutaa että ”jos sä jatkat tätä niin sä kuolet”, mä vittu nautin siitä. Ja mä jatkoin. Siitä eteenpäin mä kyllä söin omenan päivässä, mut mä silti jatkoin. Mä skippasin kaikki ateriat olemalla kaverilla ja väitin äitille että söin siellä kaverilla. Taisin jatkaa jopa 2 lisäviikkoa kunnes mä katoin itteäni peiliin, enkä huomannut mitään eroa. Se ällöttävä turha kapistus oli siellä vieläkin. Vittu vieläkin!!! Sitten ei kyllä paastoamiset enää jatkunu. Mä söin, mä söin niin paljon ku ikinä vaan jaksoin ja vielä ylikin. Mä vaan söin, söin ja söin. Kunnes mä taas katoin itteäni peiliin ja te tiedätteki jo mitä mä siellä näin.

Nyt sitten taidetaankin päästä nykyhetkeen. Joskus mä vaan en pysty syömään ja joskus taas pystyn. Joskus mä pakotan itteni syömään enemmän mitä haluaisin, mut näin se vaan on ja tällasta se tulee olemaan vähän aikaa. 

Kiitos jos jaksoit lukea tän mun tyhmän valittamisen :)) tein tän pääosin siks, että halusin purkaa mun tunteita, mut myös siks, että joku vois samaistua tähän. Mä haluun että joku pystyy samaistumaan ja tietää ettei se oo ainoo, jolla on ongelmia ja ettei se oo yksin <3 En tiiä tuunko ikinä tietämään mitä mä oon, mutta sitä odotellessa 
 

+1
+95

Kommentit

Sick of this 30.07.2019 12:53

Heii voimii sulle! <3
Mä ite oon mukana syömishelvetissä kans. Eka vähentelin syömisiä, sit en syöny oikeen mitään päivän aikana. Paastosin, pitkään.
Tuijottelin peilistä, ja ainoo lause mikä kaiku mun pääsä oli "hyi h*tto, laihduta" - ja rupesin treenamaan. Joka päivä enemmän ja enemmän.
Mul on anorexia. Mä tiedostan, että oon liian laiha. Mutta mä nautin siitä, kun luut paistaa läpi. Smile
Silti, tää on yhtä helvettiä. Ajattelen vaa sitä, että "eihän mun tartte syyä tänää"...
Mut kaikki jotka haluu laihuttaa yms, älkää tehkö sitä!! Tai ainaki pitäkää järki mukana!!
Voimii kaikille :3
(tulipa pitkä kommentti, so sorry)

+1
+16
Anonyymi06.03.2019 15:18

Mä en haluu triggeröidä, se ei oo tän kommentin tarkotus, oikeesti. Mulla oli samoja tuntemuksia jonkun aikaa. Mulla tosin lievempiä varmasti, koska paastoaminen ei käynyt mielessäkään, söin vaan hiton vähän, mut pointti oli se, että jos haluut ja pystyt, ni päätä toisin, ku mitä on. "Se, miten asiat ovat ei tarkoita, että niiden pitäisi olla niin." Tai jotain sellasta. Mä selvisin sillä, et ensin päätin, et mun on pakko saada painoa, joka oli menny pois vähän syömisen takii ja samal päätin et haluun oikeesti näyttää siltä, miltä haluan, joten ku ruokailu ok, ni voi ruveta treenaa. Sit vaa tein niin ja nyt oon jo edistyny, en päässy siihen vielä, mitä haluun, mut asiat ei tapahu sormia napauttamalla. Positiivista kohti kuitenkin. Toivon sulle parasta! (ps. tiiän kyllä, että jos tommoset asiat vaivaa/pyörii päässä paljon, ni se voi olla niin vakavaa, ettei pelkkä päättäminen riitä ja se on harmillista ja toivon, et kaikki hakis aina sit apuu!)

+1
+75
Anonyymi04.03.2019 12:00

Mä ymmärrän sua toosi hyvin tunnen ite tota samaa tunnetta. Luulin ek et olin ainoo joka tuntee noin.

+1
+80
Anonyymi04.03.2019 12:00

teeeini ikä samaa mieltä suurimmassa osassa

+1
+201