Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2019 » En jaksa enää

En jaksa enää

Nimimerkki 
Tyttö joka ei halua elää
Ikä 
14

Olen 14-vuotias tyttö. Kun olin 10, minulla todettiin sydänsairaus, jonka takia olen keskimittaa pidempi. Siitä se alamäki varmaan alkoi.

Kutosluokalla ihastuin itseäni kolme vuotta vanhempaan poikaan. Tiesin kokoajan, ettei hän voisi ikinä tykätä minusta. Aloin myös miettimään omaa ulkonäköä. Olen mielestäni ruma. Oikeasti ruma. Ennen olin laiha ja periaatteessa olen edelleen, mutta minulla on myös jäätävä kaksoisleuka ja iso maha.

Palataan menneisyyteen. Olen aina ajatellut olevani huonompi kuin muut ja että ihmiset säälivät minua. Isossa porukassa olen tosi ujo.

Kutosluokalla viiltelin ensimmäisen kerran, koska ahisti niin paljon. Viillot ei ollu syviä. Olen viillellyt käsiin ja jalkoihin. Yritän lopettaa.

Jo kutosella ajattelin itsemurhaa, mutten kauhean vakavasti. Nyt ajattelen sitä päivittäin. Olen jo tehnyt suunnitelman, miten toteutan sen.

Asiat menevät koko ajan huonompaan suuntaan. Sain tietää, että ihastukseni tykkää eräästä toisesta. Koulu menee todella huonosti. Minä piirrän ja soitan pianoa, mutta kummassakaan en ole hyvä. Olen kiinnostunut tähtitieteestä, mutta kukaan ei ymmärrä sitä. Enkä ikinä saavuta unelmaani tulla astronomiksi.

Minun äiti on järjestänyt koulussa tapaamisia, koska koulu menee niin huonosti. Tapaamiset vain ahdistavat minua. En voisi ikinä sanoa kuinka asiat ovat. Terkkari teetti minulla masennustestin, mutta valehtelin joka ikisessä kysymyksessä.

Jos äitini saisi tietää viiltely stä tai itsemurha-ajatuksista se vain huutaisi minulle. Ainut syy, etten ole jo tappanut itseäni on minun mummi. En voisi tehdä sitä hänelle. Minun vanhemmat eivät välitä. Haluaisin puhua jollekin, muttei ole ketään kelle voisin ilman pelkoa, että vanhempani saisivat tietää.

Enkä ole mikään kirjoittaja, joten..

+1
+53

Kommentit

Tuuli Nuortenlinkistä14.05.2019 11:12

Moikka ja kiitos tarinastasi!

Ensimmäinen askel avun hakemiseen on usein asiasta puhuminen ja sen olet tehnyt kirjoittamalla tarinasi. Kukaan ei pärjää aina yksin ja on ihan ok hakea apua ja ottaa sitä vastaan! Kaikki me tarttetaan jossain vaiheessa elämää apua ja tukea. Sulla on monenlaista huolta sun elämässä ja tärkeetä olisikin, ettet jäisi sun ajatusten kanssa yksin. 

Uskon, että sun vanhemmat on kiinnostuneita siitä, mitä sulle kuuluu ja miten voit ja haluaa sulle kaikkea hyvää, mutta aina vanhemmat ei oikein tiedä mitä tehdä jossain tilanteessa ja sitten tulee huutoa ja kaikkea ihan kummallista, vaikka sä haluaisit ehkä vaan, että ne auttais ja tukis sua siinä tilanteessa. 

Hienoa, että haluat puhua jollekin sun tilanteesta! Koulussa sellanen luotettava aikuinen, jolle puhua, vois olla koulukuraattori tai terkkari. He kohtaa erilaisissa tilanteissa olevia nuoria päivittäin ja varmasti osais auttaa sua. Kirjoitat, ettet ole kirjoittaja, mutta tarinan perusteella oon kyllä erimieltä! Jos siis keskustelun aloittaminen kuraattorin tai terkkarin kanssa tuntuu vielä vaikeelta, voit kirjoittaa paperille ne asia, joista haluaisit puhua ja antaa sen sille aikuiselle, jolle päätät kertoa. Näin se keskustelun aloittaminen siirtyy sille aikuiselle :)

Voit myös vielä harjoitella kertomista esim. sekasin-chatissa tai vaikka Nuortenlinkin neuvonnassa, jossa voi nimettömästi kysyä askarruttavasta asiasta. 

Sun ei tartte pärjätä yksin ja oon varma, että moniakin kiinnostaa se, miten sä voit. Joskus ympärillä olevat ihmiset ei vaan osaa oikein asetella sanojaan kauheen hyvin.

Oot tärkee ja just hyvä omana itsenäsi!
 

+1
+54