Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2018 » Varjoiselta Kujalta...

Varjoiselta Kujalta...

Nimimerkki 
Varjoiselta Kujalta
Ikä 
15

Hei. Kiitän, jos olet löytänyt aikaa tarinalleni. En ole ennen kokeillut vastaavaa, joten älkää odottako välttämättä mitään taideteosta. Tarinaani kuulu surua, naurua, ylämäkiä ja alamäkiä.

Ensimmäiset vuoteni sujuivat kuten muillakin muksuilla, mutta ongelmat alkoivatkin sitten eskarissa. Muut lapset päättivät yksinkertaisesti, että olen outo. Siksi en päässyt ikinä leikkeihin mukaan ja olin sitten yksin nurkassani leikkimässä.

Noh sitten pääsin 1. luokalle, joka sujui itse asiassa hyvin ensimmäiset kuukaudet, kunnes opettajani sairastui eikä kyennyt enää sitten opettamaan. Tilalle tuli opettaja, joka ei antanut minun lukea laisinkaan. Olin kuulemma erikoislapsi, joten en saanut lukea. Olen vieläkin rehellisesti katkera.

Aloitin ensimmäisin luokan uudestaan uudessa koulussa. 1-4 luokat olivat hyvin vaikeita (yksinäisyyttä, kiusaamista). Mutta tullessani 5. luokalle alkoi elämäni ehkä paras aika. Sain monia uusia ystäviä, sain hyviä numeroita ja elämä sujui muutenkin hyvin. Kaikki loppuu aikanaan ja pääsin sitten 6. luokalle, jossa alkoikin vuoden kestävä maanpäällinen helvetti. Kiusattiin ja haukuttiin lähes päivittäin. Jos en osaisi pidättää vihaani niin hyvin, olisin varmasti hakannut jonkun... 7. luokasta ei ole paljoakaan kerrottavaa, koulu meni huonosti ja olin hyvin stressaantunut kaikesta muutenkin.

Puhutaanpa sitten suurimmasta ongelmasta perheestä. Isoveljeni on hyvin helposti vihattava henkilö. Muun muassa haukkuu minua jatkuvasti hyvin törkeästi, pullistelee jatkuvasti peilissä, varastaa minulta rahaa ja kehuu itseään jatkuvasti. Hän  on ollut myös aina äidin lellikki, saanut aina kaiken mitä haluaa, kun minä taas olen joutunut tekemään kotityöt hänen puolestaan. Isoveli tietää tämän ja onkin tullut heittoja kuten "tee nyt läski työtä saatana" tai "kato vittu kuka on korkealla ja kuka alhaalla vitun alempiarvoinen paska".

Isäpuoleni viettää kaiken aikansa telkkarin tai muiden kanssa, mutta ei koskaan juurikaan puhu kanssani taikka tee mitään. Ja jos jotain sanottavaa löytyy, on se yleensä jotain negatiivista.

Äitini: Keksii lähinnä negatiivista sanottavaa minusta (kuten muutkin perheen jäsenet) tai saan haukut, jos teen jotain väärin...

Isosisko: Asuu kaukana

Nyt 8. luokalla koulu taas sujuu mainiosti mutta, tuntuu jotenkin oudolta, kun luokkalaiset ja opettaja puhuu mukavasti. Silti se tuntuu hyvältä ihmisille, joka ei ole kuullut paljoakaan positiivista sanottavaa itsestään. Joten kannattaa oikeasti puhua toisesta jotain hyvää. Se voi tuoda iloa huonoon päivään.

Tässä oli vain elämäni pähkinänkuoressa. Ehkä kirjoitan seuraavalla kerralla mielenterveydestäni ja masennuksesta, jota kukaan tiedä tällä hetkellä.

Toivon, että kertoisitte, onko teillä samanlaisia kokemuksia kanssani. Kiitos kalliista ajastanne!

+1
+29

Kommentit

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Textual smiley will be replaced with graphical ones.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.