Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2018 » Todellisuus

Todellisuus

Nimimerkki 
Sartsuli
Ikä 
13

Tiedätkö sen tunteen, kun joudut vain valehtelemaan kaikille omista tunteista. Miten sinulla menee? Vastaat ”hyvin menee”, vaikka oikeasti haluaisit vastata ”mulla menee ihan paskasti”. Ja siinä se ongelma piileekin eli tunteiden peittäminen.

Vaikka kukaa ei sitä tajua tai muuten vaan ymmärrä, itken itseni joka toinen ilta uneen ja mietin, miksi juuri minä? Toivot, että saisit semmoisen elämän mikä jollain ystävälläsi on. Vaikka voisitkin sanoa/kertoa miltä sinusta tuntuu, et siltikään tee sitä. Et nimittäin halua, että joku saa tietää tunteesi, vaikka salaa kuitenkin haluaisit. Esität joka päivä onnellista, vaikka todellisuudessa haluaisit vain purskahtaa itkemään ja kertoa miten sinulla oikeasti menee, mutta et uskalla. Pelkään muiden mielipidettä. Kerrot vasta sitten, kun olet muuttanut pois. Tai...et kerro välttämättä koskaan.

Sanot joka päivä itsellesi "en sorru enää, kaikki kääntyy vielä paremmaksi”, vaikka et usko siihen itsekkään. Sortumisella tarkoitan itseni satuttamista.

Musiikki on iso osa elämääsi. Sen avulla pystyt unohtamaan kaiken sen paskan, jonka olet kokenut. Huomaat lopulta, että se on ainoa, joka saa ajatukset muualle. Jossain vaiheessa tajuat, että olet laihtunut...katsot numeroita, jotka vaaka sinulle näyttää. 44.6 kg. Olit hetki sitten 46.6. Katsot itseäsi peilistä. Nostat paitaasi niin, että näet vatsasi. Toteat vain ”olen lihava, mutta en sairastu syömishäiriöön, vaikka vähän laihduttaisin”.

Lopulta huomaat, että painoa on tullut lisää. Järkytyt ja päätät, että olet syömättä seuraavan päivän. Ehkä jopa koko loppuviikon. Saatat juoda ainoastaan vettä ja syöt vain vähän. Lopulta et mitään. Sorrut lopulta viiltelemään, vaikka lupasit itsellesi, ettet koskaan sortuisi enään. Rupeat syyttämään itseäsi kaikesta. Jopa asioista, jotka ovat tapahtuneet yli 2 vuotta sitten.

Ahdistut asioista, joita rupeat lopulta ajattelemaan koulussa. Asiat, joita koulussa pitäisi oppia ja kuunnella, menevät aivan ohi. Et ymmärrä sitä, että sinun pitäisi olla se, joka kertoisi jollekkin miltä sinusta tuntuu, jotta voisit keskittyä muuhunkin kuin asioiden ajatteluun. Omistat ystävän. Ystävän, joka on valmis auttamaan sinua parhaansa mukaan. Ystäväsi muistuttaa, että voit kertoa hänelle asioistasi. Vastaat kuitenkin vain, että ”kerron sitten, jos minulla menee huonosti”. Vaikka sinulla meneekin huonosti et viitsi vaivata ystävääsi. Et myöskään halua, sillä et tiedä hänen mielipidettä asiasta. Jos se olisikin pilkkaava? Tai häpeävä? Mietit kuitenkin, että voisiko se silti ollakkin jotain positiivista? Esim. kannustava tai lohduttava. Et siltikään sano mitään. Esität vain, että kaikki on hyvin.

Ystäväsi rupeaa ihmettelemään outoa käytöstäsi, kun et olekaan heidän kanssaan enää ”normaali” mitä ennen. Ystäväsi kysyvät, onko kaikki hyvin, johon vastaat, että on. Kotona katsot kättäsi. Siinä on muutama arpi. Nostat housun lahjetta, jonka alta paljastuu muutama arpi lisää. Oveesi koputetaan. Peität nopeasti arpesi ja nouset seisomaan. Menet kohta syömään, mutta lopulta et kuitenkaan syö mitään sinä päivänä.

Kukaan ei tajus miltä sinusta tuntuu. On perjantai, jota kaikki ystäväsi ovat odottaneet. Sinä kuitenkin ajattelet, että miksi tämänkin päivän piti tulla? Vihaat viikonloppuja, koska tiedät, että silloin ei seuraa mitään hyvää. Olet kuitenkin jo tottunut siihen. Odotat vain, että maanantai koittaa ja viikonloppu olisi vihdoin ohi. Pian kuitenkin on taas perjantai ja joudut taas odottamaan, että viikonloppu olisi ohi.

Kun maanantai koittaa...päässäsi pyörivät silti samat ajatukset, jotka ovat joka viikko ajatuksissasi. Ainoa asia mitä toivot on se, että kaikki olisi paremmin.

+1
+332

Kommentit

-09.11.2018 18:43

Samaistun. Aika paljonkin, lukuunottamatta syömishäiriötä ja viiltelyä. Mutta... tunteiden peittely, halu kertoa niiden oikea laita, mutta ei silti vaan saa sitä aikaiseksi kun ei viitsi... ja siksikin, kun pelkää, miten toinen osapuoli vastaanottaa sen. Ja vaikka oiski joku jolle kertoa, niin ei kehtaa vaivata. Se muodostuu niin uskomattoman vaikeaksi lopulta.

On niin surullista lukea kuinka sun ikänen, niin nuori vielä, joutuu käymään tollasta läpi. Ei tässä tekstin välityksellä voi oikein muuta sanoa kuin että jaksamisia. Hae apua ja ota sitä vastaan. Kerro sille ystävällesi, tai kelle tahansa luotettavalle aikuselle. Tee se pliis. Sun olo tulee helpottumaan.

+1
+344
Tuuli Nuortenlinkistä09.11.2018 13:47

Kiitos tarinastasi Sartsuli!

Omasta tilanteesta kertomisen aloittaminen on aina vaikeinta ja olet nyt tehnyt sen tarinallasi. Hyvä sinä! Tiedäthän, että itsetuhoisuuteen ja itsetuhoisiin ajatuksiin voi saada apua? Samoin muihin sinua kuormittaviin ja huolettaviin asioihin on olemassa tukea. Jos kotona oleminen tai viikonloput itsessään ahdistavat ja pelottavat, niistä on ok puhua. Sinulla on oikeus voida hyvin ja kokea olosi turvalliseksi ja hyväksi.

Usein puhuminen auttaa ajatusten järjestelyssä ja helpottaa myös omaa oloa. Olisiko sinulla lähipiirissäsi joku turvallinen aikuinen, jolle rohkaistuisit kertomaan mieltäsi painavista asioista? Tämä aikuinen voi olla kuka vain esim. koulukuraattori, terkkari, kaverin vanhempi tai vaikka harrastuksen ohjaaja. 

Jos puhuminen ääneen tuntuu vielä vaikealta, voit lähettää meille nettineuvontaan nimettömästi viestiä ja pohtia luotettavan aikuisen kanssa tilannettasi. Myös sekasin-chatissa puhumista voi harjoitella ja tilannetta käydä läpi ymmärtävän aikuisen kanssa.

Yksin ei missään tapauksessa tarvitse tai kannata jäädä, koska apua ja tukea on kyllä tarjolla! Kaikki me joskus tarvitsemme apua.
 

+1
+336