Tarvin apua
Moi, oon seiskaluokkalainen tyttö ja oon kyllästynyt kaikkeen. Emt jotta te voisitte ymmärtää mua mun pitäs kertoo mun koko viiminen vuos teille ja siinä menis aikaa. Siks päätinki et kerron vähän ja jos ihmiset oikeesti kiinnostuu voisin yrittää kirjottaa tän kaiken.
Haluun ny tähä sanoo et viiltelen, en jaksa, itken itteni uneen ja oon yksikertasesti väsyny kaikkeen. En uskalla kertoo vanhemmille ja täst tietää vaan mun muutama frendi joihin luotan täydellisesti. Mua pelottaa oma itteni ja mun ajatukset. Mietin tosi usein millast muitte elämä olis ilman mua, milt tuntuis vetää ranteet auki lopullisesti ja milt tuntuis vaa kuolla. Välis mul tulee sellassii kohtauksii et oikeesti hakkaan mun kättä jollai puukol, koska se puukko on nii tylppä ja haluun aiheuttaa oikeesti kipuu ja haluun nähä et siit haavast tulee verta. Must tuntuu, et oon sekasin. Mua pelottaa, koska tiiän, etten jaksa enää kaua piilotel tätä kaikilt. Mua pelottaa, et teen jotai peruuttamatonta, ku mul tulee ahdistuskohtaus.
Hei,
Kerrot tarinassasi ahdistuksestasi, itsetuhoisista ajatuksistasi ja siitä ettet jaksa enää kauaa piilotella tilannettasi. Kenenkään ei kuitenkaan tarvitse olla yksin ja piilotella huonoa oloaan, vaan meillä kaikilla on oikeus haluta ja saada tukea. Hienoa, että sinulla on ystäviä, joihin luotat ja hyvä että olet rohkaistunut kirjoittamaan tarinasi myös tänne.
Tilanne tuntuu juuri tällä hetkellä raskaalta, mutta se ei missään tapauksessa ole toivoton. Puhuminen usein selkeyttää ajatuksia ja tilannetta ja saat varmasti tilanteessasi tukea, kun rohkaistut kertomaan esim. jollekin turvalliseksi kokemallesi aikuiselle (esim. vanhempasi, opettaja, kuraattori) ajatuksistasi. Jos keskustelun aloittaminen tuntuu vielä vaikealta, voit olla yhteydessä esim. neuttineuvontaan.
Tärkeää on, ettet jää yksin pohtimaan kaikkea. Kaikki tarvitsevat joskus tukea!