Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2018 » Mun masennus

Mun masennus

Nimimerkki 
Sä selviät <3
Ikä 
14

Okei, en oo ennen kirjottanu näit omia tarinoita mihinkään, että en tiiä miten tää sit onnistuu. Mun vanhemmat eros Vuonna 2014. Aluks kaikki oli hyvin, mulle sanotaan et olin sillon vielä niin shokissa etten tajunnu mitä oli käny. Helmikuussa mun isä muutti pois kotoa toisen naisen luokse, mulle sanottiin että se oli menny sen työkaverin roopen luokse. (nimi muutettu) No, mä tietysti uskoin sen ja nähtiin isän kans ehkä 2 kertaa viikossa. Mun täti, isän sisko ja mun äidin hyvä ystävä tuli mun äidille tueks ja vahingossa möläytti mulle että isä oli muuttanut toisen naisen luokse ja mä olin tietenki vihanen.

Rupesin käymään kuraattorilla viikon tai 2 viikon välein, mut se ei oikkee toiminu. Meillä ei ollu sellasta yhteyttä. Kävin kuraattorilla sit 1,5 vuotta ja sit lähin ylä-asteelle. Olin noin 3kk ennen kesälomaa tutustunu mun tuleviin luokkalaisiin ja rinnakkaisluokkalisiin mun kavereiden kautta ja meistä tuli squad. Olin ihan rakastunu yhteen tähän squadin jäseneen ja oli meillä jonkin aikaa jotain juttuakin. Se kummiski särki mun sydämen pahemman kerran ja rupesin ajattelee kaikkee itsetuhosta. En vielä tehny mitään. Sit alko 7 vuos peruskoulua ja se meidä squad hajos, aluks se tuntu ihan hirveeltä mut siihen tottu nopeesti. Sain uusia kavereita joista on tullu mulle tosi tärkeitä <3

Mutta mun ajatukset paheni ja rupesin viiltelemään, aluks tein sitä vaan harvoin, mutta sit siitä tuli tapa. Jäin siihen koukkuun. Sit mun vanhemmat huomas sen ja rupesin käymään nuorisopolilla. Sieltä sain oman lääkärin ja mulle määrättiin mielialalääkkeitä. Ne ei kummiskaan taio mua iloseks ja terveeks, joten mun viiltely jatku, rupesin kans raapimaan mun vasenta kättä niin että se vuos kunnolla ja sattu pitkään. Läheisimmille kavereille mä tietysti kerroin nää mun ongelmat, mut luokkalaiset ei tienny mitään mun ongelmista ja rupesin peittelee mun kättä. No, oli kummiski elokuu eli kuuma ja se ei ollu niin mukavaa mut se oli sen arvosta. Luokkalaiset sai kummiski tietää siitä aikanaan ja mua ruvettiin kiusaamaan. Mua oltiin aikasemminki kiusattu siitä kun mun äiti tulee Virosta mut seki vaa paheni ja viiltelin säännöllisesti. Mun huono olo oli jo niin paha että en enää käyny kunnolla koulussa. Aluks olin poissa ehkä 1 kerran viikossa mut sit se vaan paheni ja olin poissa yleensä noin 3-4 päivää. Eli melkein koko kouluviikon. No, koulu otti yhteyttä sossuihin ja päädyin sit niitte kans tekemisiin. Ei ollu mukavaa.

Joulukuussa mut sijotettiin nuorten sairaalaan ja pääsin vähäks aikaa pois koulusta ja perheestä. Se ei kummiskaan ollu mulle sopiva paikka ja lähin sieltä viikon päästä pois. Tuntu että ne ihmiset katto mua ku sekopäätä joka pitäs lukita suljetulle osastolle. No sit ku pääsin kotiin niin en mä siellä koulussa ruvennu käymään. Se vaa paheni. Sitte maaliskuunlopus oli mun synttärit ja mun parhaat ystävät järjesti mulle yllätyssynttärit, se päivä oli aivan ihana. Mä kummiski jostain syystä sain sen jälkeen ahistuskohtauksen ja seuraavana päivänä yritin itsemurhaa lääkkeillä. Mä kummiski jäin siitä nopeesti kiinni ja äiti soitti ambulanssin ja mut vietii sairaalaan. Sillä kerralla kaikki vielä oli hyvin.

Seuraavana päivänä sossut kävi kylässä ja puhuttiin siitä että mut sijotettais laitokseen kuukaudeks. Parin päivän jälkeen mä menin sinne laitokseen. (oikeestaan pienryhmäkotiin) Se paikka oli tosi mukava, ohjaajat ja nuoret oli kivoja ja joistaki niistä tuli mulle tosi läheisiä. Aikanaan mulle kehitty tunteita tätä poikaa kohtaan oli oli mua vähän päälle 3 vuotta vanhempi. Sanotaan että sen tyypin nimi olis vaikka joel. (Nimi vaihettu)  Meistä tuli hyviä kavereita ja meillä oli tapana puhua meidän päivästä ja lapsuudesta.  Myöhemmin kerroin sille että mulla oli tunteita sitä kohtaan ja se kerto että silläki mua. Meillä oli sit varmaan 2-3 viikkoo semmonsa ”salasäätöö”. Se oli siks koska 1. olin sille sakkolihaa(laiton ikäeron takia) ja 2. oltiin samassa laitoksessa.

Aikanaan kerroin mun hyvälle kaverille siitä ja mentiin ulos (se tyyppi asu kans mun kanssa samalla paikkakunnalla joten mata ei ollu ongelma). Myöhemmi se mun säätö sano ettei se toiminuu ja sain kuulla että sillä oli tunteita sitä mun kaveria kohtaa. Mun kaveri oli varattu mutta silti. Kun kuulin joelin tunteista niin mun ahistus vaan nousu. Sillon kokeilin tokan kerran itsemurhaa. Otin sillon enemmän lääkkeitä ku viimeks ja join siihe kans alkoholia. Kerroin mun kaverille siitä (sillon oli yö ja oli muute just alkanu kesäloma) heti ku otin ne lääkkeet, luultavasti humalassa ja se soitti sille joelille joka soitti laitokselle joka soitti mun isälle (koska olin sillo äidillä ja ottanu yöllä sen puhelimen ja laittanu äänettömälle) ja isä soitti loppujenlopuks mun siskolle joka oli sillo meillä ja sisko meni herättää äidin ja ne soitti ambulanssin. Kello oli sillo 4 kun mut vietiin läheisimpään sairaalaan. Siellä mulle sanottiin että mun sydämessä oli joku virhe ja mut vietiin isompaan sairaalaan. Kaikki saatiin järjestymään ja mut vietiin yöks johonki osastolle.

Seuraavana päivänä palasin sinne laitokseen. Ja tein mun elämäni tähänastisen vaikeimman päätöksen, päätin parantua. Olin aikasemmin miettiny sitä mut sillo mä päätin sen. Mä päätin että musta tulee taas terve. Alotin 8 luokan normaalisti ja nostin arvosanoja. Tällähetkellä mä voin todella paljon paremmin ja mä oon jo kokonaan kotiutettu ja ne laitoksen henkilöt on mulle vieläki tärkeitä. Olinha mä siellä 9 kk. Halusin kertoa tän mun oman kokemuksen koska masennus on viimevuosina lisääntynyt huomattavasti ja pienikin päätös parantumisen kannalta merkitsee jo paljon. En olis tässä ilman mun ystäviä ja perhettä. Ne tuki mua jokahetki. Mut jooh... eiköhä tää ollu nyt tässä xD kiitos jos jaksoit lukea tänne asti.

Stay Alive <3

+1
+68

Kommentit

Mä uskon suhun!05.04.2018 22:27

Mä uskon suhun. Jos vaan jaksat uskot ittees ja päätät parantua, sillä se on mahdollista. Koska kaikilla meillä on mahdollisuus <3

+1
+33
Riikka Nuortenlinkistä15.02.2018 10:35

Hei! Vanhempien avioero on usein vaikea, ikäväkin kokemus. On hyvin ymmärrettävää, että se aiheutti sinussa valtavan tunnemyrskyn ja koit tulleesi hylätyksi. Usko pois, kun aikaa kuluu, pettymys vähitellen helpottuu ja voit alkaa nähdä asiassa myös hyviä puolia. Helppoa se ei ole, mutta kun antaa sille mahdollisuuden, se voi yllättää sinut positiivisesti.

Elämän vaikeina hetkinä ystävien ja läheisten merkitys korostuu. Hienoa, että löysit itsellesi uusi ihania ystäviä, jotka ovat voineet tukea sinua. Myös perheen tuki on tärkeää isolla teellä. Olet saanut apua matkasi varrelta myös erilaisista palveluista. Hyvä! Tärkeintä on, kun mieli ei voi hyvin, että uskaltaa pyytää apua ja toisaalta ottaa myös tarjottua apua vastaan. Kuraattorit, lastensuojelun työntekijät, lääkärit ym. ammattilaiset ovat mahdollisuus - kortti mikä kannattaa katsoa. Kipeitä asioita on aina parempi käsitellä yhdessä turvallisen aikuisen kanssa kuin yksin. Totta on, että kaikkien kanssa ei aina synkkaa, mutta on hyvä muistaa, että myös omalla asenteella ja ennakkoluuloilla on merkitystä.

Kiitos, kun jaoit tarinasi. Sen positiivinen ja kannustava loppu auttaa varmasti monia samoja fiiliksiä läpikäyviä nuoria. Muutos lähtee itsestä. Olet oivaltanut sen tärkeyden. Hienoa! Tsemppiä ja iloa sinulle! Olet rohkea ja arvokas <3

+1
+52