Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2018 » Luovutin...

Luovutin...

Nimimerkki 
Givenup
Ikä 
15

Olen nyt hiihtoloman jälkeen mennyt kahtena päivänä kouluun ja neljänä päivänä lähtenyt kotoa ollenkaan. En vain jaksa uskoa että koskaan olisin iloinen. Jos en ole iloinen mitä järkeä missään on? Mitä järkeä on herätä joka aamu? Mitä järkeä on jaksaa uskoa että asiat muuttuisi? Ei mikään oikeasti voi auttaa minua. Ei kukaan. Jos olen rehellinen, ainut syy miksi vielä olen elossa on että kuoleminen vaatisi liikaa energiaa.
 

+1
+185

Kommentit

Anonyymi05.04.2018 14:19

Hei Givenup,

Olen psykiatri ja päädyin lukemaan tarinasi. Kerrot minulle tuttuja asioita, koska hoidan sinun ikäisiä joilla on juuri tuollainen olo. Älä luovuta vaan rohkaistu jonkun ammattilaisen luo kertomaan tuo sama. Koulun terveydenhoitaja tai psyykkasi, hän auttaa eteenpäin. Me osaamme suttaa eteenpäin. Minä olen tehnyt tätä työtä jo 20 v, KOSKA näet että ihmiset toipuvat!!! Joten koska en näin voi sinua auttaa suoraan, mene juttelemaan em, tyypeille niin pääset sieltä kuopastaan kyllä pois- pitää vain lähteä liikkeelle. Siis: sinua voidaan auttaa!

+1
+177
Aloittaja04.04.2018 12:45

Ainut harrastus mistä oisin edes vähän kiinnostunu ois juokseminen ja sekin vain että laihtuisin...

+1
+164
Anonyymi13.03.2018 8:58

Meillä kaikilla on läheisiä jotka rakastaa ja välittää meistä, vaikka se ei just nyt tuntuis siltä. Oon ite nyt 19v ja käyny läpi noita samoja ajatuksia sun ikäisenä. Välillä oli päiviä ettei jaksanu nousta ylös sängystä, mutta lupaan et kaikki alkaa mennä paremmin. Aloita joku harrastus missä voit olla itsesi kanssa. Laulaminen, musiikki, piirtäminen, juoksu, kävely, tanssi tai mikä ikinä saattais kiinnostaakkaan edes vähän. Ja pitää muistaa myös ettei heti saa luovuttaa.
17-vuotiaana lähdin kavereiden kanssa ulkomaille ja siitä vuodeksi vaihtoon. Elämällä on niin paljon annettavaa sulle vielä. Toivottavasti voisin rutistaa sua ja auttaa jaksamaan. Kirjoittele ylös kaikkia ajatuksia ja mietteitä.
Oot saanu elämän ja ku oot syntyny niin susta on oltu tosi onnellisia. Ajattele niitä läheisiä, et kuinka pahalta niistä tuntuis jos tekisit jotain itellesi ja voit vaikka netistä lukea tarinoita perheistä, sisaruksista, vanhemmista, isovanhemmista ja kavereista jotka on menettäny jonku läheisen masennukseen. Masennus otetaan aina vakavasti lääkärissä, opettajilla ja terveydenhoitajilla. Vaatii rohkeutta puhua mutta suosittelen. Itse kirjoitin aikanaan kirjeen.
Paljon tsemppia ja jaksamista sulle.

+1
+173