"Kuvittelet vain kaiken"

Esikoulusta lähtien olen joutunut häpeämään omaa ulkonäköäni, kiinnostuksen kohteitani ja elämääni. Sain aina kuulla kuinka tarpeeton olen, koska en sopinut yhteiskunnan luomaan muottiin. Eniten sain kuulla pukeutumisestani.

Perheelläni ei ollut varaa ostella vaatteita usein, joten pidin samoja vaatteita ja joskus jouduin lainaamaan veljeni vaatteita, joka teki minusta heti transun muiden silmissä. Olen moneen kertaan joutunut luopumaan itselleni tärkeistä asioista, koska muiden mielestä niistä kiinnostuminen teki minusta muita huonomman ihmisen. Patosin kaiken sisälleni, kunnes aloin vihaamaan sitä, millä oikeasti oli väliä elämässäni.

Muutuin alakoulun aikana täysin eikä muuttuminen ole loppunut. Yläkouluun mentäessä asiat vain pahenivat. En puhunut kenellekkään, en mennyt minnekkään. Ajattelin, jos paljastaisin todellisen itseni, loputkin koulussa alkaisivat kiusaamaan minua.

Somen tulo yleiseksi aiheutti paineiden nousua. Puhelimeeni ei silloin saanut snapchattia enkä eikä minulla ollut facebook-profiilia. Kaikki kouluun liittyvät asiat alettiin julkaista wilmassa, jonne ei teitenkään siihen aikaan opiskelijoilla ollut asiaa eikä yhteydenpito vanhempien kanssa olut hyvä, joten olin aina ulkopuollinen ja tietämätön asioista. Mikäli tunnnin paikalla oli jotain erikoista, en koskaan tiennyt missä ja milloin, jonka takia muut opiskelijat alkoivat kutsua minua tyhmäksi. Otin kaiken kritiikin vastaan enkä enään uskonut, mikäli joku joskus sanoi jotain positiivistä.