Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2018 » Kohti masennusta ja..

Kohti masennusta ja..

Nimimerkki 
Yksinäinenmasis
Ikä 
13

Kaikki alko kesällä 2017, kun mun eno kuoli. En koskaan päässy juttelemaan kellekkään siitä asiasta ja siitä tää kertyny paha olo ja ahdistus sitte alkoki.

Saman vuoden syksyllä mun toinen paraskaveri alko levittelee musta valheellisia juttuja ja sen muut kaverit alko lähettelee mulle kaikkia ilkeitä viestejä öisin. Se mun entinen kaveri ei ollu kertonu sen vanhemmille. Mä olin alusta asti puhunu kotona tästä asiasta.

Sitten mun isä soitti sen tyypin kotiin, että tää kiusaaminen saa loppua. Sen jälkeen se tyyppi valehteli sen äidille, että mä oisin kiusannu sitä, vaikka se meni just toisinpäin.. Sitten meijän koulu puuttu asiaan ja leimas mut kiusaajaks, koska en halunnu olla sen tyypin kaa. Ne sano, että oon kiusaaja, koska oon jättäny sen yksin. Miks haluisin olla ihmisen kaa kuka levittelee juoruja ja valehtelee mulle ja muille?

Se asia oli tosi monimutkanen ja pitkä ja tuskallinen prosessi käytiin sen johdosta.

Mähän olin menettäny mun parhaan kaverin. Jäätiin sitte kahestaan tän toisen kaverin kans ja kaikki oli ihan OK hetken aikaa. Aloin saamaan kesällä ahistuskohtauksia ja mieliala meni kokoajan huonompaan suuntaan. Itkin melkeen joka ilta enkä tienny syytä, vaan ahisti ja oli paha olla.

Sama meno jatkuu edelleen. Nyt koululla ja kotonaki on alettu huomata, että kaikki ei oo ok. Mulla ei oo ketään kelle puhua tästä asiasta. Mun se kaveri kenen kaa oltiin sitte yhessä on saanu paljon muita kavereita enkä mä oo sille enää juuri mitään. Oon aina koulussa yksinäinen, vaikka oisin sen kaverin kaa, koska se puhuu aina sen muille kavereille. Mulla on kokoajan paha olla ja ahistaa. Se pahaolo vaan kasaantuu ja sitä tulee lisää. En tiiä, nää kaikki kai liittyy toisiinsa jotenki.

Mut se miten mä pidän mun päätä kasassa on se, että mä ajattelen "tää loppuu joskus, kaikki loppuu joskus".

Tätä tarinaa voi olla vaikee käsittää, koska en voinu kertoo kauheen yksityiskohtaisesti tätä.

+1
+40

Kommentit

15 vuotias25.11.2018 14:53

Tarinasi on surullinen. Kerron omani olen yksinäinen ja mun ainoat kaverini on mun kiusaajien hyvii kavereita. Aina kun kerron jostakin mun läheisille mulle tulee pahamieli koska he eivät vaan ymmärrä mun tilannetta. Vanhempani nauravat jos mul on jotai vakavaa... En ole nähnyt isääni vuosiin koska sain tietää minkälainen hän on ja ei hyvä ihminen ainakaan. Mut pakotettiin terapiaan ja siel mua vaa rasitettiin ja onneks se on ohi. Ainoa kuka tuki mua aina oli siskoni nyt hän ei enää tue eikä koskaan puhu kanssani... En luota enää keneenkään. En tunne että mikään olisi minun syyni, yritän vain kestää siihen asti että olen aikuinen ja voin jättää kaiken taakseni ja keskittyy niihin asioihin mitä haluan. En tarvitse ketään. Haluun vaan nauttii elämästäni yksin ja matkustella, opiskella kiinnostavia asioita ja tutustuu uusiin tarinoihin lukemalla kirhoja.

+1
+25
19.v tyttö09.11.2018 18:30

Mene puhumaan jollekkin psykologille tai koulukuraattorille, kelle tahansa luotettavalle ihmiselle tai aikuiselle. Älä jää ajatustes kanssa yksin. Usko mua, mä tiedän mitä siitä seuraa pahimmillaan ku kannat tollasta henkistä taakkaa tarpeeks kauan yksin... Koita jaksaa ja HAE apua josset sitä vanhemmilta saa!

+1
+42