Alan olla toivoton

Koko elämäni on tuntunut siltä, etten ole mitään. On ollut yhtä paska fiilis niin kauan, kun vain muistan.

Olen ollut kiusattu päiväkodista yläkouluun saakka enkä ole koskaa toipunut siitä. Ala-asteella minua hakattiin joka päivä aivan vitusti eivätkä "KiVa-koulu" -liiviset valvojat tehneet mitään asialle, vaikka olisivat katsoneet silmiin ollessani maassa aivan paskana ja kykemättömänä nousemaan.

Olen miettinyt itsemurhaa pienestä asti ja yrittänyt toteuttaa sen viisi kertaa ilman onnea. Tämä on johtanut siihen, että elimistöni on aivan paskana ja elämäni vielä paskempaa.

Joskus minulla oli toivoa siitä, että kun vähän vanhenen niin asiat alkaisivat setviytymään, mutta nykyään elän vain minulle läheisten ihmisten tähden, sillä en halua aiheuttaa surua.

Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin kyllästyttää muiden vuoksi eläminen...