Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta » 2018 » Ahdistus

Ahdistus

Nimimerkki 
StaySane
Ikä 
16

Olen 16 vuotias tyttö (2001 syntynyt) ja ajattelin kertoa tässä omasta kokemuksestani ahdistuksen kanssa. Eli kun tulin yläasteelle kaikki meni vi*uiksi. Seiskalla luokassa oli paljon kiusaamista ja jouduin itsekkin kiusaamisen kohteeksi koska puollustin frendiäni ketä kiusattiin. Kiusaamisen ”uhriksi” joutuminen ei ollut minulle uutta, mutta otin sen erityisen raskaasti sillä kerralla.

Ennen joululomaa tilanne oli eskaloitunut niin pahaksi että tunsin olevani masentunut (diagnoosia ei ole enkä ole myöhemminkään testannut missään joten en väitä että olisi oikeasti masennus). Eräänä päivänä purskahdin koulussa itkuun ja hoin että ”en jaksa enää tätä p**kaa ja haluan tappaa itseni”. Tuolloin se olo ei johtunut vaan koulussa tapahtuvasta kiusaamisesta vaan myös kotona vanhemmat riitelivät sekä harrastuksessa tunsin itseni ulkopuoliseksi joten minulla ei ollut mitään turvapaikkaa kaikelta mitä tapahtui ympärilläni.

Aloin käymään koulupsykologilla ja kyseinen psykologi auttoi minua huomattavasti. Tuntui hyvältä purkaa viikon tapahtumia ja selvittää jonkun luotettavan aikuisen kanssa tunteita ja mistä ne saattoivat johtua. Kiusaaminen rauhoittui pikkuhiljaa ja ennenkuin tajusinkaan seistemäs luokka oli melkein ohi, mutta pahin vaihe oli vasta tulossa.

Kesällä tutustuin pari vuotta nuorempaan varsin mukavaan poikaan joka asui lähellä ja oli tulossa samaan kouluun. Puhuimme paljon ja meistä tuli aika läheisiä. Kaverisuhde kehittyi vähän läheisemmäksi ja myönnän että olin rakastunut tähän ”jätkään” ja se oli ensimmäinen kerta kun koin tälläisiä tunteita. Se säätö kesti 5 kk toukokuusta syyskuun alkuun. Sain kuulla elokuun lopussa että tämä jätkä oli puhunut minusta selkäni takana ja hänen käytöksensä minua kohtaan muuttui kokonaan. Viimeinen tikki oli silloin kun olin kahden frendin kanssa koulun viereisessä kirjastossa ja hän tuli kirjastoon n.10 muun ihmisen kanssa ja haukkui minua huoraksi kaikkien edessä ja pari hänen mukanaan olevista heitti minua kirjoilla.

Sanon ihan suoraan että se mursi kaikki viimeisetkin itseluottamuksen rippeet mitä minulla oli jäljellä. Tästä alkoi kunnon ahdistus. Itkin kuukausia ja mietin mikä mussa oli vikana? Miks mulle tehtiin näin? Syytin itteäni täst kaikesta ja luulin et en ikinä tuu tuntemaa mitään muuta ku ahdistusta ja kipuu. Vieläki itkettää lukea vanhaa päiväkirjaa mihin olin luonnehtinut ”tuntuu siltä kun ois sumussa eikä näkis nenää pidemmälle. Oon vitun kadoksissa en tunne mitään enkä tiedä mihin mennä tai mitä tulee tapahtumaa ees lähitulevaisuudes”

En sano että yksi ihminen pilasi mun elämän. Tää tietty nöyryytys vaa laukas kaikki tunteet, kaiken vihan itteeni kohtaa ja epävarmuuden itestäni mikä oli pakkautunu ja mistä en ollu puhunu tarpeeks et se ois kadonnu. Muistan kasin syyslukukauden yhtinä rankimpina kokemuksina sen takia et aloin tulla tutuks käsityksen ”ahdistus” kanssa. Kevät oli yhtä ja samaa elämist ahdistuksen kanssa. Jouduin suhteisii ihmisten kaa jotka oli tosi myrkyllisiä koska halusin epätoivosesti jonku joka lohduttaa. Kesällä ei olo helpottunu. Olin nii masentunu että en jaksanu nousta sängystä joinai päivinä.

Nyt oon ysillä ja päivämäärä on 26.2. Ahdistus on aina läsnä mut sen kanssa oppii elämään. Oon tajunnu paljon asioita itsestäni ja muista. En enää syytä itteäni kaikesta mikä menee pieleen ja oon saanu takasin itseluottamusta ja rakkautta itteäni kohtaan. Nään tän kehityksenä. Syksy oli rankka ja hetkeksi sorruin viiltelyyn, mutta oon päässyt siitä ”riippuvuudesta” eroon. Ahdistus ei katoo mihinkään mutta se helpottuu ja sitä oppii sietämään. Sitä oppii kontrolloimaan ja pitää vaa jaksaa kertoo itelleen että ”sinä olet tärkeä”, ”sinä olet kaunis”, ”sinä olet hyvä ihminen”. Kukaan muu paitsi sinä itse ei pysty auttamaan ahdistuksen kanssa. Voi toki saada apua esim. koulupsykologilta ja kannattaa puhua jollekkin tai vaikka kirjoittaa päiväkirjaa. Mitä enemmän kertasin mielessäni tapahtumia tajusin joka kerta enemmän asioita.

Nykyään mulla menee ihan hyvin ja muistelen näitä asioita rankkoina, mutta vahvistavina kokemuksina. En olisi sellanen ku oon nyt jos en ois käyny läpi rankkoja olotiloja ja selvinny niist. Jokaselle voimia jotka kokee ahdistusta tai vaikeaa aikaa elämässään. Asiat selviää kyllä ja tuut olemaan ylpee siitä et selvisit itekkin.

+1
+62

Kommentit

☺️09.04.2018 22:21

Onko sulla snäppiä tai jotain ? Smile

+1
+28
Anonyymi07.03.2018 12:59

ööö... aika ahdistava mutta paska

+1
+45