Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta 2015 » Nuoruus paskana..

Nuoruus paskana..

Nimimerkki 
murtunut
Ikä 
15

Haluan kertoa mun vaikeasta ja järkyttävästä nuoruudesta. Olen 15-vuotias tyttö ja tässä tulee tarina suhteestani iskääni. Eli mun iskä on tänä vuonna täyttämässä 41v. Se juo, polttaa ja nuuskaa. Lähiaikoina se on joka ikinen viikonloppu baarissa äidin tai meidän naapurin kanssa.

No nyt tänä viikonloppuna tapahtui asia (17.4.), joka on aivan järkyttävä. Äiti, iskä ja meidän naapurit menivät keskustaan juomaa. Jäin mun kahden pikkuveljen kanssa (6v ja 12v) kotiin. Mun pikkuveljet olivat nukkumassa, kun äiti ja iskä tulivat takaisin. Olin siis yksin hereillä.

Kello oli jotain 4 yöllä. Siitä alkoi huuto, joka oli jotain järkyttävää. En ensiksi tajunnut mistä ne riitelivät, mutta pikkuhiljaa alkoi selvitä. Iskä luuli, että äiti oli pettänyt sitä meidän naapurin kanssa. Naapurilla on perhe, enkä todellakaan usko et äiti olisi siitä kiinnostunut.  Äiti väitti kivenkovaa iskälle, ettei todellakaan ollut kiinnostunut naapurista. Iskä ei kuunnellut. Mun 6-vuotias velikin huusi niille, että olisivat hiljaa. Se huuto oli kyllä sellaista että huhhuh ja jatkui aamu kuuteen asti. Vasta silloin pääsin itse nukkumaan. Kello 9-10 aikaan huuto ja tavaroiden paiskominen alkoi jälleen.

Enkä oikeasti kestä yhtään tätä touhua. Samana päivänä menin kaveriporukan kanssa yhden kaverin juhliin. En tiedä, kävikö siinä välissä jotakin. Kun tulin takaisin kahdeksan aikaan kotiin, ne riitelivät taas ja se jatkui ainakin 30 minuuttia.

Iskä vaan juo koko ajan, enkä pysty katselemaan sitä enää. Se juominen vaikuttaa mun koulunkäyntiin. Niin paljon, etten pysty keskittyy tunneilla. Kokeet menevät huonosti, kun en pysty lukee niihin. Haluisin koko ajan vaan itkee. Tiedän, että se on väärin, mutta tämän paskan keskellä aloitin polttamisen ja kaiken paskan teon. Kadun sitä kyllä, mutta se tuntuu olevan ainoa tapa miten saan oloa purettua.

Aina kotona kun olen kotona, iskä huutaa. Se ei osaa puhua, se vaan huutaa. Sille ei voi kertoa mitään, koska se ei vaan ymmärrä. Se aina sanoo minulle, että sille voi puhua kaikesta. Mutta jos menen puhumaan sille, se alkaa huutaa ja joskus väkivaltakin on mukana.  Iskä ei todellakaan kestä, jos kuulee, että seurustelen. Se halua huolehtia, mutta se sen tapa 'ei hyväksyä asiaa' on niin järkyttävä.

Muistan, kun seurustelin vuonna 2013. Iskä luki viestejäni (vaikka se on rikos, mutta sitähän ei kiinnostanut). Siinä kävi niin, että sain puolivuotta kotiarestia, puhelin meni päiviksi pois ja meille ei saanut tulla ketään. En saanut mennä kuin kouluun ja takasin. Koulumatka on muutenkin vain 100 metriä. En saanut olla edes pihalla. Se oli niin järkyttävää. Eikä minulla saa olla poikia kaverina, jos joku poikapuoline tulee meille, se oli siinä. Saan ikuisen kotiarestin enkä saa varmaa edes tehdä enää mitään.

Pelkään iskää. Niin paljon, etten uskalla olla edes sen kanssa kaksin kotona. Jos joudun olemaan, niin olen vain omassa huoneessani niin kauan kunnes joku muu tulee kotiin. En halua elää tällaista enää tippaakaan.

En kestä kattoa, kun iskä on kaljapullo aina kädessä ja nuuskaa huulessa. Ajattelin mennä kuraattorille puhumaan, vaikka se ei osaa kunnolla auttaa. Tämä alkoi tällä viikolla häiritä niin paljon, etten jaksa enää. Haluisin vaan, että mun nuoruus olisi normaalimpi. Koska ei iskä ole ollut tuollainen ennen, ei todellakaan. Se oli ihana isä joskus. Sen kanssa pystyi olemaan, nauramaan ja juttelemaan kaikesta. Se ei ole enää sellainen isä.

Kun olen halunnut harrastaa jotain urheilulajia, iskä sanoo, että sen aika on mennyt jo. Se ei edes ikinä ole kysynyt multa, haluisinko aloittaa harrastaa jotakin lajia. Vasta 13-vuotiaana (eli 2 vuotta sitten) tajusin tykkääväni urheilusta. Veli saa harrastaa jääkiekkoa, jalkapalloa ja toinen veli aloitti samat lajit. Itse harrastan partiota, mutta se ei ole oikein muuta kuin leirit, joita on vain noin kuusi kertaa vuodessa.

Mulla on sellainen vapauden tunne, kun iskä ei ole kotona. Voisin sanoa, että "jes oon vapaa elään". Silloin pystyn olemaan vapaampi ja silleen. Aina kun iskä on kotona, on olo kuin olisi vankilassa. Ei uskalla syödä mitään yms. En vain jaksa tätä enää. Joka ilta itken itseni uneen, koska haluisin jonkun ammattilaisen puhuvan iskälle järkeä. En jaksa katsella tuollaista enkä tunne olooni turvalliseksi Vaikka kotona olon pitäisi olla just sellainen. Kukaan ei tajua, miksi en oikein nykyään käy koulussa. Syy on siinä, että ne eivät ymmärrä tätä oloa yhtään. Kaverieni ansiosta julkaisen tämän, koska haluan kertoa mitä huoltajan juomisen seurauksena käy. Toivon, että te jotka tämän luitte: jutelkaa vanhemmillenne ja puhukaa niille, jos niihin voi luottaa!

Kiitos jos jaksoit lukea!❤

+1
+355

Kommentit

tiedän tunteen20.07.2015 19:27

Itselläni oli sama ongelma. Iskä tuli kotiin aina kännissä ja koulunkäynti oli hankalaa kun ei uni tullut ja huolia oli paljon. Olen nyt 14 ja iskä kuoli 2 vuotta sitten. Kävin psyiatrilla perheneuvolassa keskustelemassa ja puhumassa ikävistä asioista ja se kumma kyllä auttoi. Nyt koulu menee hyvin ja asiat on kunnossa. Itse siis kehottaisin kertomaan vaikka kavereille tai puhumaan jonkun luotettavan aikuisen kanssa. harrastukset ja joku muu mukava tekeminen tekee myös hyvää. Kun ajattelee jotain muuta. Esim. mulla auttoi lukeminen ja just se puhuminen. Juokseminenkin tyhjensi mielen ja sain olla sillon rauhassa. 

 

Tsemppiä sulle! :)

Tiedän miltä tuntuu

+1
+350
Moogle25.04.2015 20:35

Kuulostaa samalta kuin oma lapsuuteni ja nuoruuteni. Itsellä molemmat vanhemmat olivat alkoholisteja.... ainoa paikka jossa ei masentanut/ahdistanut oli treenit. Harrastin cheerleadingia. Treeneistä oli ikävä tulla kotiin, koulussakin ahdisti, töistä ei nauttinut. Paloin loppuun, yritin itsemurhaa. Pääsin juttelemaan psykologille ja sain lääkkeet. Asiaan tuli helpotusta vasta kun äiti ja isä muuttivat erilleen. Muutin isän kanssa enkä vuosiin pitänyt äitiini yhteyttä. Olen nyt 26 ja olen löytämässä itseäni. Tie on pitkä ja epätoivon hetkiä on varmasti. Muista että voit itse soittaa poliisin kun riidat yltyvät, voit itse tehdä lastensuojeluilmoituksen vaikka anonyyminä (aina ei johda kolmannellakaan kerralla huostaanottoon. Mutta tällä tavalla perheenne pääsee avun piiriin) huolehdi että myös sinulla on hyvä olla niin henkisesti kuin fyysisestikin. Isosiskona tiedän kuinka stressaavaa on kun pelkää nuorempiensa puolesta. Urheilua voit onneksi harrastaa aluksi ihan vaikka lenkkeilemällä, salilla tms. Toivottavasti sinulla on joku hyvä ystävä/ isovanhempi/ huolehtiva aikuinen jolle voit jutella. Kaikkea hyvää sinulle!

+1
+249
Anonyymi22.04.2015 15:58

Hyvä tarina! Kannattaa tsekata Varjomaailman sivut, josko niistä olisi apua sun tilanteeseen: http://www.varjomaailma.fi/

+1
+253