Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Vuodelta 2015 » Itsetuhoisuutta ja aggressiota

Itsetuhoisuutta ja aggressiota

Nimimerkki 
lähes onnellinen
Ikä 
15

Kun olin viiden, aloitin esikoulun. Isommat lapset tönivät ja haukkuivat minua "ylipainoni" takia. Olin aina hiukan muita isompi ikäisekseni mutten koskaan ylipainoinen. Sama jatkui ala-asteelle päästyäni, väkivalta muuttui rajummaksi ja rajummaksi.

Sain joka päivä koulussa pataan. Suurimmaksi osaksi koulupäivät jäivät ensimmäiseen tuntiin, koska en halunnut jäädä.  Viidennellä luokalla löysin viiltelyn ja turvauduin siihen. Se helpotti hetkellisesti elämää. Kuudennella luokalla yritin ensimmäisen kerran itsemurhaa. Minusta tuntui, ettei kukaan välittänyt musta.

Lähdin toiseen kaupunkiin vuodeksi. Vuosi oli 2013 elämäni paras. Löysin aineet ja alkoholin turvauduin niihin itseni satuttamisen sijasta. Olin aloittanut neljännellä luokalla tupakoimaan. Nyt olin jo polttamassa ihan jotain muuta.

Ylä-asteella kiusaamine muuttui enemmin henkiseksi, mutta se ei poistanut niitä kipuja ja arpia, jotka olivat jääneet ala-asteelta.  Seitsemännellä luokalla löysin pari hyvää kaveria. Rupesin pyörimään niiden kanssa. Tuttuun tapaan kävelin koulun käytävää pitkin, huomasin, että porukka väisti. Ei kuulunut pihahdustakaan. En tiedä, mistä se johtui.

Kai ne tajusivat, että mullakin on mahdollisuus elämää.  Noh, kahdeksannen luokan alussa vaihdoin jopolle. Asiat rupesivat rullaamaan, kunnes kiusaaminen alkoi uudestaan. Tietenkin kaverit puolustivat minua, mutta päätin, että nyt saa riittää ja mätkin porukkaa pataa. Lensin koulusta kuuden viikon ajaksi.

Heräsin vatsahuuhtelun jälkeen. Olin yrittänyt tappaa itseni lääkkeillä ja alkoholilla. Jouduin suljetulle osastolle, koska psyyke oli miljoonassa osassa. Pääsin ulos ja tapasin mun silloisen poikaystävän. Elämäni parasta aikaa kun sain olla hänen kanssaan.

Elämä pyöri taas kuin mitään huolia ei olisi ollut. Lopulta tuli päivä, jolloin me erottiin. Tartuin terään ja löysin itseni roikkumasta pullon kaulasta enkä edes muistanut omaa nimeeni. Kun menin seuraavalla viikolla kouluun, muistin, etten tarvitse poikaystävää. Mulla on kuitenkin kavereita, joihin tukeutua, jos tarvitsee! Ensimmäistä kertaa elämässäni sisäistin sen.

Nyt homma rullaa jotenkuten. Jos tuntuu, että kaadun, niin tuki on puhelinsoiton päässä. Haluan kiittää mun parhaita ystäviä. Kiitos teidän istun nyt tässä kirjottamassa tätä tarinaa enkä ole 2 m mullan alla.

+1
+384

Kommentit

Anonyymi07.04.2016 9:25

Oletko tyttö vai poika?

+1
+308
Anonyymi23.10.2015 13:51

No ohhoh!

+1
+300