Rikki

Nimimerkki 
murtunut tyttö
Ikä 
12

Oon siis vuonna 04 syntynyt tyttö. Mutta aloitetaan.

Kun olin 5-vuotias, mun elämään tuli meidän ylläpitohevonen Sake. Siitä tuli mulle tosi tärkee. Me oltiin toisillemme tärkeitä, ja mun elämä oli tuolloin täydellistä, vaikkakin mua päiväkodissa välillä syrjittiin. Jaksoin kuitenkin, Sake autto mua jaksamaan.

Mun elämä tuhoutui 29.6.2010, kun Sake lähti. Muistan sen päivän ja itkun määrän, en puhunut kenellekkään pitkään aikaan. Olin vain omassa huoneessa, itkin itseni öisin uneen, päivisin itkin ja katsoin tuon hevosen kuvia. Taukoa tallilta tuli 2 vuotta.

Eskarissa mä olin päällepäin iloinen, mutten ollut. Olin rikki, itkin vieläkin itseni uneen. Ei siitä muuta.

Ensimmäinen luokka, sillon mulla ei ollut kavereita. Mua syrjittiin ja mua haukuttiin selän takana. Tätä samaa jatkui kakkosluokan yli. Yksi syrjijöistä haukkui mut kotona maahan. Muistan elävästi kun se sanoi "onneks kukaan ei huomioinu sua". Tuo satutti, ja puhuminen vähentyi. Kolmosluokalla mua vielä välillä syrjittiin. Se toinen syrjijä vei mun parhaan kaverin välkillä, mikä totta kai sattui. Tuolloin olin aloittanut ratsastuksen, ja hain hevosilta suojaa ja lohdutusta. Se helpotti oloa. Mutta nelosluokalla syrjintä loppui, onneksi.

Vitosluokalla mulla ja tällä eräällä syrjijällä, joka mua sillonkin haukkui, oli riita. Ja tietenkin se valehteli kaikki puolelleen, ja mua syytettiin. Toinen riita tuli tässä 2016 puolella, ja se haukkui mua tyhmäksi yms., se loukkasi. Aion pistää tuohon ihmiseen välit poikki, se oli pakottanut toisen syrjimään silloin, ja valehdellu mut pieniin ongelmiin. Tällasta tää on. Mutta Sakea on ikävä, ja itken vieläkin sen vuoksi.

Oon särkynyt, ja en juttele enää normaalisti.

+1
+335

Kommentit

samuli alanko19.06.2016 18:17

Otan osaa

+1
+338
random19.06.2016 11:11

Voi ei.. Otan osaa näin myöhässä vielä. Oon saman ikänen kun sä, ja oon kiusattuna ja perheväkivallan kohteena. Kiusaaminen on syrjimistä itselläni. Pärjäile, en toivo että ketään kiusattais.. p(^_^)q

+1
+335