Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Viime vuodelta » Maailma muuttuu, mutta miks ihmiset eivät?

Maailma muuttuu, mutta miks ihmiset eivät?

Nimimerkki 
Se erilainen tyttö
Ikä 
14

Mun tarinani kertoo kiusaamisesta ja sen aiheuttamasta masennuksesta. Mua on kiusattu niin kauan kuin muistan, mutta parhaiten muista viidennen ja kuudennen luokan kiusaamiset. Viidennellä mun luokan muut tytöt kiusas mua, koska olin ainoo joka ei ollut uskovainen. Ne haukkui mua mun selän takana ja kerto musta valheita kaikille kenet ne tunsi. Mulla ei ollu yhtään kavereita sen takia. Sitä jatkui koko sen vuoden, kunnes keväällä jotai vaan raksahti mun päässä ja mä kerroin siitä mun opettajalle. No, niille pidettiin puhuttelu ja se loppu siihen, mut en mä koskaan oo voinu sen jälkeen enään luottaa niihin. En edelleenkään.

Kesä tuli ja meni. Kuudes luokka alkoi, samoin mun painajainen. Mun luokalla oli ja on edelleen yks poika, sanotaan vaikka et Markus (nimi keksitty). Se rupes haukkuun mua koulussa ja kun sain whatsapin niin sielläkin. Mä pelkäsin kaikkea koulua, nettiä, whatsappia kaikkia paikkoja jossa mua voitiin kiusata. "Vitun kehari", "saatanan luominaama", "näytät ihan virtahevon perseeltä", "vitun läski". Syksyn kestin hampaita purren ja itkua pidätellen.

Keväällä sain masennuksen, jota kukaan ei kuitenkaan tajunnut. En edes kertonut mun uudelle ystävällenikään. Se paheni koko ajan, ja jossain välissä huomasin ajattelevani "jos nyt tästä hyppäisin tuon auton alle, niin tämä kaikki loppuisi". En kertonut kiusaamisestani kenellekkään aikuiselle. Pian tilanne oli se, että melkein kaikki luokkani pojat haukkuivat mua. Elämäni oli yhtä helvettiä silloin. Lopulta paras ystäväni pakotti minut kertomaan siitä äidilleni joka kertoi siitä opettajalleni. Tehtiin puhuttelu, no eipä se paljon auttanut. Opettaja sanoi että kiusaaminen oli mun oma vika, kun en suostunut siihen muottiin mihin Markus halusi minut pakottaa.

Kun vaihdoin ylä-asteelle, Markus tuli samaan luokkaan. Ja kiusaaminen alkoi taas, mutta se oli nyt uhkailua ja kiristämistä. Uhkailu jatkui muutaman kuukauden enkä tiennyt enään mitä mun pitäis tehdä. Pelkäsin että luokanvalvojani sanoisi samaa kuin ala-asteen opettajani. Enkä kertonut siitä heti, vaan jälleen kerran ystäväni rohkaisemana äidilleni joka kertoi siitä Markuksen vanhemmille. Seuraavana päivänä mua pelotti mennä kouluun koska pelkäsin hänen reaktioaan. Kaikki helpottui sen jälkeen, mutta en edelleenkään luota Markukseen. Koskaan en ole saanut tietää minkä takia he ottivat juuri minut heidän silmätikukseen.

Nyt olen saanut uusia kavereita ja tulen jo toimeen osan kiusaajistani kanssa.

+1
+219

Kommentit

Sofi10.03.2016 16:07

Tuntuu pahalta lukea näitä. Te ja kaikki muutkin ootte täydellisiä omina itsenänne, eikä kenenkään pidä muuttua muiden takia.
Sun oma auringonpaiste se on, joka saa kiusaajat siristelemään vihasesti silmiään.

+1
+240
mulla aika samanlainen tarina01.03.2016 22:11

Mul on aika samanlainen tarina mutta eri syyn kiusaaminen (ylipaino) opettajat sanoi ettei voi sanoo kkiusaamiseks koska se ei ollu ihan joka päiväistä vaan sitä että aina jossain kohtaan tuli niitä "oot hirvee läski" kommentteja.Aloin ajatella mitä teen elämällä ja jne... Se vain mul ei oo vieläkään ystäviä koska olen itse ehkä syrjäytynyt muista koska pelkään niiden kiisaavan ja koska osa mun kiusaamista oli 'piilokiusaamista' vaikka tiedostinkin sen.. Onneksi sinulla oli noin hyvä ystävä :)

+1
+212