Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Viime vuodelta » Alkoholisti-isän tytär

Alkoholisti-isän tytär

Nimimerkki 
Toivoton tapaus
Ikä 
15

Kaikki alkoi kun mun nuorin sisko syntyi 8 vuotta sitten. Mun isä alko juomaan. Tai no ensin se alko pelaan nettipokeria. Sitten se alko opiskeleen ja sitä kautta alko juomaan ns. virkistykseksi. Aluks se sammu sillon tällön vessaan tai omaan huoneeseensa. Lopulta noin 5 vuotta sitten tilanne alko paheneen. Mun kuolumenestys lähti laskuun koska mua ahisti olla kotona. Mua pelotti mun siskojen ja äitin puolesta. (Haluun tähän väliin lisätä että isän isä oli myös alkoholisti ja mun isä oli sille tosi vihanen koska se oli pilannut iskän lapsuuden ja silti iskä teki tän meille...) Istuin joka ilta omas huoneessai ja kuuntelin musiikia ja itkin. Toivoin et kuolisin mut samalla halusin elää mun siskojen takia koska ne ei ois pärjännyt ilman mua koska äiti opiskeli ja teki töitä samaan aikaan ja kaiken lisäks se hoiti koko talouden maksut yms.

No kuitenkin iskä pakotti mut harrastaan lukkopainia vaikka en ois halunnu (oon siis tyttö ja se ei tuntunu mun jutulta). No aikaa kulu ja mä painin koska iskä aina uhkas että jos en paini niin en saa harrastaa ratsastusta. Mä muistan ne kaikki kerrat kun isä joi ja mä kerran jopa pyysin siltä et voisko se lopettaa mutta se vaan nauro ja sano ettei sil oo mitään hätää, No aikaa kulu ja hyppään suoraan tilanteseen 2 vuotta sitten. Mulla alko tulla itsetuhosii ajatuksii ja ne pelotti mua. Aloin saada paniikkikohtauksia ja hain sitten apua kun sellanen tuli koulussa. Jouduin psykologille, mutta valehtelin et oon ok. Muistan vaan ku äiti sano "sä et tuu pärjään elämässä kun pääs ei kestä ees koulupaineita". Se satutti mua niin paljon et päätin et en koskaa enää hae apua. Siitä se oikeestaan alko aloin inhota itteeni ihan kauheesti.

No sit alko sellanen et aina kun iskä oli kännissä se halus ottaa leikkimielisii painimatsei joka todellisuudes meni niin et iskä löi tosi kovaa ja olin ihan mustelmil. No oli aina helppo selittää koulussa ja terkarilla et ne tuli painis. Ja tää siis tapahtu tosi usein ja se oli henkisesti tosi raskasta. Iskä oli muutenkin tosi ahdistava kännissä mutta hirveempi se oli kun se ei juonu. Se huusi ja oli tosi kiukkunen aina. Se ei koskaan huutanu tai lyöny mun pikkusiskoille tai äitille vaan mulle. Sitten alko haukkuminen. Olin läski, mulla oli läskiperse. Olin ruma. Näytin pojalta. Mun meikki oli ruma ja vaatteet kans. No viime keväänä tilanne äity. Itkin aina. Olin tosi vihanen ja surullinen. En halunnu enää nähä kavereita. Istuin vaa ja itkin, Ja toivoin et joku tulis ja hakis pois. En syönykkää enää juuri mitään. Iskä löi ja haukku ja huusi mulle. Se myös sammu joka ikinen ilta. Se olin aina joka päivä kännissa. Koko talo oli täynnä pulloja. Tyhjiä pulloja. Iskä sammu lattialle, sohvalle, vessaan tai työhuoneeseen. Ja kerran kun mulla oli kavereita yökylässä mikä oli tosi harvinaista, se oli sammunu sohvalle. Mä sit tuttuun tapaan koitin mennä ravisteleen sitä. Yleensä se heräs. Mut ei tällä kertaa. Mä ravistelin vaikka kuinka kauan mut se ei heränny. Koitin pulssii ja se onneks tuntu, joten jätin sen vaan siihen ja lähin pois. Muistan vaan kuinka pelkäsin et se kuoli. Mut ei se kuollu.

No siitä tapahtuneesta pari viikkoo myöhemmin äiti kerto mulle että se aikoo jättää iskän ja että me muutetaan pois. Mä en ees ollu surullinen. Mä en silti muista siltä ajalta muuta kun et en syöny 2 viikkoon mitään muuta kun omenoita ehkä kerran 2 päiväs eli toisin sanoen melkeen nälkiinnyin hengiltä. No nyt siitä on kulunu noin 5kk ja en oo hakenu apua koska en haluu kertoo kellekkään. Tää on eka kerta kun ees kirjotan tästä. Mulla on tosi paha olla ja oon tosi yksinäinen. Vihaan itteeni ja en tiiä mitä pitäis tehä. Mulla ei oo ketään kelle puhua. Oon kuitenki onnekas et äiti vihdoin otti itteensä niskasta kiinni ja me lähettiin. Joillain voi olla vielä huonommin.

+1
+221

Kommentit

Sara Nuortenlinkistä10.11.2016 9:47

Moi ei ollenkaan toivoton tapaus. Kiitos, että kirjoitit tänne. Sulla on toivoa ja yksin ei tarvitse eikä kannata jäädä! Asioista puhuminen ja avun hakeminen eivät ole merkki heikkoudesta tai siitä että "pää ei kestä", vaan pikemminkin merkki rohkeudesta ja siitä, että haluat muutosta. Olet kokenut paljon asioita ja kannat taakkaa, joka ei 15-vuotiaalle kuulu. Vaikka se saattaa tuntua vaikealta, koita puhua terkkarille tai koulupsykologille. He osaavat ja haluavat auttaa. Rohkaisua voit myös hakea varjomaailman sivulta tai meidän nimettömästä nettineuvonnasta. Kaikkea ei tarvitse kerralla kertoa, mutta asioiden läpikäynti hiljalleen luotettavan aikuisen kanssa helpottaa lopulta oloa ja tarjoaa keinoja päästä eteenpäin. Sulla on vielä kaunis tulevaisuus edessä!

+1
+213