Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Viime vuodelta » 7 vuotta koulukiusattu, aina koulukiusattu?

7 vuotta koulukiusattu, aina koulukiusattu?

Nimimerkki 
Se tarinan pieni tyttö
Ikä 
13

Olipa kerran pieni tyttö. Hän syntyi pienessä kylässä, maatilalla, onnelliseen perheeseen. Tyttö eli onnellisena kunnes hänen piti lähteä esikouluun. Eskarissa kaikki alkoi. Tyttöä syrjittiin. Hänet otettiin leikkeihin mukaan, mutta hänen piti olla aina kulkukissa. Tyttö uhattiin tappaa.

Tuli aika siirtyä 1. luokalle. Tytöllä ei ollut ystäviä, ja välitunnit hän lähinnä vietti yksin. Tyttö keinui yksin keinussa johon mahtui kaksi henkilöä. Kunnes se joka eskarissa uhkasin tappaa tytön, tuli hänen kahden kaverin kanssa keinupalloa. Annetaan sille, kuka eskarissa uhkasi tappaa, nimi. Hän on Alina. Alina käski tytön häipyä, mutta tyttö ei suostunut lähteä. Alinalla oli pallo ja hän otti sen ja viskasi tytön naamaan. Tyttö kertoi opettajalle, mutta hän ei välittänyt.

2. luokalla tytöllä oli yksi ystävä. Enni (nimi muutettu). Tytöt olivat iltapäiväkerhossa ja siellä oli myös Alina. Tytöt olivat lumikasalla. Se oli jäinen ja liukas. Tyttö liukastui ja otti Alinan kädestä kiinni ja tyttö liukui alas asti. Alinan hanska tarttui tytön käteen ja liukui tytön mukana. Alina suuttui ja heitti Enniä mahaan isolla lumipaakulla ja tyttöä otsaan pienellä. Tytöllä oli myös silmälasit. Paakku ei onneksi osunut tyttöön.

3. luokalla tytön kamalin muisto tapahtui. Häntä hakkasi 6. luokkalainen tyttö mahaan. Tyttö muistelee sitä aina itkien. Kukaan opettajista ei välittänyt. 4-5. luokalla tytöllä ei ollut paljon kavereita. 6. luokalla kaksi nuorempaa Anna ja Ella (nimet muutettu) kiusasivat tyttöä. Tyttö oli oppinut itsepuolustusta ja hän pisti vastaan.

7. luokalla eräs poika haukkui tyttöä vinosilmäksi ja muulla tavalla vaikka tytöllä oli joskus karsastusta eikä sitä enää olisi pitänyt huomata.  Nyt tytöllä on paljon kavereita ja lievää masennusta. Tarina on tosi ja kertoo minusta.

+1
+133

Kommentit

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Textual smiley will be replaced with graphical ones.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.