Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Talta vuodelta » Syömishäiriö vs ystävät

Syömishäiriö vs ystävät

Nimimerkki 
Särkyvä
Ikä 
13

Tässä on tiivistelmä syömishäiriötarinastani, joka ei kyllä ihan vielä maaliin asti ole päässyt, mutta kovaa vauhtia mennään. Toivottavasti tästä saa jotain vertaistukea ja suuret onnen toivotukset kaikkien tulevaisuuteen. Mitä itse tätä olen miettinyt olen päätynyt tulokseen, jossa tämä syömishäiriö alkoi viimevuoden talvella. Pienestä asti olen pitänyt itseäni muita alempiarvoisena, johtuen eskarissa alkaneesta kiusaamisesta. Syrjittiin, haukuttiin päin naamaa ja seläntakaa, varsinkin ulkonäöstäni. Olin siis vähän pyöreämpi kuin muut. En päässyt kertomaan näistä kunnolla kenellekkään moneen, moneen vuoteen ja sen takia se sit lopoujen lopuks musersi täysin. Aloin kiinnittää huomiota syömisiini ja jätin joitain aterioita välistä. En kuitenkaan niin paljon kun sitten myöhemmin, mutta siitä se vähitellen alkoi. Painontarkkailusta ja aterioiden pienentämisestä.

Viimeinen naula arkkuun niin sanotusti tälle sairaudelle oli yhden minua paljon nuoremman pojan kommetti; "Hei, ootka sä se Orvokki?"(Nimi muutettu.) Tää Orvokki oli meidän koulun aika suoraan sanottua lihava naisopettaja ja tän mä jostain syystä otin tosi kovasti itteeni. Miksi hän valitsi 600:sta oppilaasta juuri minut ja tuli nauraen hetkauttamaan tuollaisen kommentin? Kesän alussa lähdimme Espanjaan ja siellä alkoi itsetuhoiset ajatukset ja pelko ruuasta. Päätin, että tänä kesänä mä laihdun. Söin ehkä kaksi kertaa päivässä, oli päiviä varmaan jolloin en syönyt mitään ja päiviä kun aloin viiltelemään. Kävin kesällä tasan yhden kerran uimassa, koska tuntui tyhmältä olla uikkareissa, kehonkuva mikä nyt oli silloin. Olin innoissani kesän loppupuolella alkavasta yläkoulusta mm. sen takia, että siellä on helpompi jättää lounas välistä kuin alakoulussa. Olin innoissani siitä kuinka en joutuisi syömään paljon ja pääsisin pian laihtumaan ollakseni onnellinen kehossani.

Päin vastoin kävi. Mä laihduin joo, 10 kiloa, mutta olin muuta kuin onnellinen. Olen äreä, ajatuksissani ja masentunut. Olin epäsosiaalinen ja menetin mielenkiintoni toisiin ihmisiin. Päivät pitkät mietin sitä, miten voisin syödä vähemmän ja ahdistuskohtaukset yleistyi sekä sen rinnalla viiltely. Itkin jos olin syönyt mielestäni liikaa, kävin vähintään kolme kertaa päivässä puntarilla ja yritin käydä lenkillä sekä tehdä lihaskuntoa. Sitten minä totaallisesti kosketin pohjaa. En välittänyt mistään, kenestäkään. Itkin välillä ja kirjoittelin päiväkirjaa. Toivoin melkein joka sekuntti kuolevani, enkä tuntenut nälkää. Minulla ei ollut motivaatiota mihinkään ja sängystä nouseminen aamulla oli vaivalloisempaa kuin koskaan. Kehoni toimi autopilotilla ja mieleni seikkaili jossain miettien kaloreita tai kuolemaa.

Tämä käytös tietysti herätti ihmetystä kavereissani ja he huolestuivat. Näin jälkikäteen olen saanut kuulla niiltä ajoilta paljon juttuja, koska en itse niistä hirveästi muista kun mietin vaan edelleen ruokaa ja sitä kuinka en saa syödä. Iloisesta, energisestä, vähän oudosta päivänsädetytöstä joka sai aina kaikki nauramaan. Siitä tytöstä tuli sisältä ulos jotain, joka oli hautunut yksinäisyydessä liian pitkään. Masentunut tyttö. Nää huolestuneet ystäväni meni puhumaan sitten terveydenhoitajalle ja jopa rehtorille siitä kuinka asiaan pitäis puuttua. Minä aavistin sen muutamista seikoista ja pelkäsin, että kohta valkotakkiset koputtaa luokan ovea ja hakee minut pois. Niin ei käynyt vaan lopulta paras ystäväni sai minut puhamaan itse terveydenhoitajalle ja siitä sitten alkoi parantuminen.

Tällä hetkellä olen mielestäni fyysisesti paremmassa kunnossa. Kun sais vielä aloitettua liikunnan, että aineenvaihdunta parantuis ollaan fyysisesti päästy jo melkein maaliin. Mieleni ei vain ole ollut niin nopea. Yhä välillä itsetuhoisia ajatuksia ja ajatus itseni näännyttämisestä tulee miekeeni ja olen välillä tosi rikki ja välillä tosi energinen. Mulla kuitenkin alkaa psykiatrikäynnit pian, että eiköhän tää pääkoppakin saada pian kuntoon, että voin vihdoin jatkaa elämääni niin kuin haluan ja olla onnellinen.

Ystäväni ovat korvaamattomia, kiitos. Teidän ansiosta olen täällä. Voin paremmin taas ja tulevaisuus näyttää kirkkaammaalta kuin koskaan, vaikka välillä se ei loistaiskaan silmiini asti.

+1
+12

Kommentit

Anonyymi04.12.2017 23:58

Voi kamalaa mitä oletkaan joutunut kokemaan!! Toivon sinulle paljon tsemppiä elämääsi ja suuret halaukset täältä <3 Voimia, sä oot just upea sellaisena ! ❤

+1
+7