Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Talta vuodelta » Paska elämäni

Paska elämäni

Nimimerkki 
joojee
Ikä 
13

Se oli joku 2 luokka kun tää helvetti alko. Mulle tuli ekaks vaan ongelmia luokan poikien kaa,haukkmista yms. En siihen alkuun kiinnittäny huomiota. Sitä jatku jonkun puol vuotta kunnes huomasin oikeesti että myös mun parhaat kaverit on kääntyny mua vastaan. Siinä vaiheeessa se muuttu kiusaaamiseks eikä se ollu enää pikku asia jonka jaksan ja kestän. Lintsasin koulusta paljon ja mun itsetunto romuttui tosi paljon. En uskaltanu tehä mitään kodin ulkopuolella koska pelkäsin sitä paskaa. Jossain 4. luokan aikana en enää syönyt, koska mä en pystyny. Näin itteni vaan turhana, läskinä ja kamalana ihmisenä jota ei enää tarvita. Mun vanhemmat alko huolestua mun syömättömyydestä. Ne sit laitto mut punnitukseen ja olin kuulema alipainonen. Lääkärin avulla mulle todettiin sit anoreksia. En uskonut että oisin ollu mukamas vakavasti aliravittu. Se ei vaan ollu mahollista,koska olin lihava ja kauhee. Siitä lääkärin luona käymisen jälkeen alko sit kaikkien asioitten selvittely. Ja se vasta kamalaa olikin.

Loppujenlopuks en vaan enää kestäny ja päädyinkin itkemään koetunnilla ajatuksien takia. Juoksin luokasta ulos ja romahdin lattialle. En jaksanut enää elää enkä pitää kaikkee mun sisällä. Siinä sit jouduin selittämään opelle vaikka ja mitä. Sen hetkinen kiusaaminen loppu sitsiinä vähän ennen kesälomaa. Se kesä meni jopa ihan siedettävästi.

Sit alko 5. luokka. Oikeestaan koko se paska alko alusta. Mua kiusattiin .Siinä vaiheessa tuli kuvioihin myös tää viiltely, joka oli aika suuri virhe. En tiiä, se vaan helpotti. Arpia oli helppo piilotella eikä se tuottanu mitään ongelmia. Oikeestaan ne kaks vuotta siinä koulussa kestin vaan sen viiltelyn takia. Olin muutaman kerran niin reunalla,että oisin toteuttanu mun itsemurhasuunnitelmat jos oisin vaan uskaltanu. Sit oli kesäloma. Pääsin pois alaasteelta,l uokka vaihtu ja koulu vaihtu. Olin tosi ujo tässävaiheessa koska mun itsetunto oli ihan nollissa ja elämänilo oli muutenki kuollu. Se seiskaluokka alko oikeestaan hyvin, olin erittäin yksinäinen mut kuitenkin tutustuin muutamaan tyttöön mun luokalta. Ne oli luotettavia ja niille pysty puhumaan. Näin mä ainakin oletin.

Ennen joulua selvis että ne on puhunu musta paskaa ja levitelly mun asioita vaikka ja kelle. Se pahensi mun viiltelytilannetta. Tässä vaiheessa mä päätinettä en kestä elämää tälleen ja menin sit hommaamaan itelleni, menin
nimittäin puhuu kuraattorille. Kävin siellä pari kertaa ja siinä ajassa mun vanhemmat sit sai tietää asiasta. Ja se oli kamalaa. Mulle huudettiin siitä. Karkasin pari kertaa kotoo, Mut silti olin vielä elossa...ainakin
melkein. Lopetin kuraattorikäynnit ja sit tutustuinkin yhteen ysiluokkalaiseen tyttöön joka autto mua tosi paljon. Nyt seiskaluokan aika lopussa mul on muutama hyvä kaveri,elämä menee edelleen paskasti mut silti
tää tyttö saa mut aina jatkamaan. Ilman sitä,mua ei ois. Oikeestaan oon aivan helvetin kiitollinen että se ei oo ikinä luovuttanu mun suhteen vaikka oonki ollu erittäin kusipää sille.

Nykyään mua ei tosiaan enää kiusata, mut viiltely mulla on edelleen ongelmana. Mä en myöskään pysty menee uimaan yms koska käsi täynnä haavoja ja mun itsetunto on edelleen nollissa. En tiiä,miten mun elämä tulee jatkumaan,vai jatkuuko ollenkaan. Tuntuu,että elän isossa häkissä josta en pääse ikinä pois ja joka päivä mua kidutetaan jollain lailla siellä. En nää tulevaisuudessa enää mitään valoisaa.

Uskokaa mua,meni teillä miten paskasti, KAIKKI tulee vielä parantumaan. Niin tulee mullakin vaikka en usko sitä omalta kohdalta. Muistakaa myös se että ette ikinä sorru viiltelyyn tai muutenkaan itsetuhoisuuteen, koska se saa
teitä vaan enemmän pohjalle. SE EI AUTA MITÄÄN. Mä tiedän sen.

+1
+28

Kommentit

Viiltelytyttö23.04.2018 15:16

Samaistun.

+1
+1
Jokuniist kaikist19.03.2018 14:32

Kiva a pitkä

+1
+23