Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Talta vuodelta » On okei olla olematta okei

On okei olla olematta okei

Nimimerkki 
Välitän sinusta, välitä minusta
Ikä 
13

Olin aina ajatellut, että oireiluni oli normaalia ja kuului murrosikään, sillä esimerkiksi koulussa tätä korostettiin hyvin paljon. Masennuksesta puhutaan usein asiana, joka voi ilmetä suurten ja negatiivisten elämänmuutosten seurauksena. Minä en ollut vielä kokenut tällaista muutosta, vaikka olin jo jonkin aikaa voinut huonosti. Luulen, että ratkaiseva tekijä sairastumisessani oli läheiseni sairaskohtaus noin kaksi vuotta taaksepäin. Muistan, kuinka vanhempani kävi huoneeni ovella huonojen uutisten kera, ja huomasin pelon hänen olemuksestaan. Istuin lattialla itkien, enkä kyennyt hengittämään kunnolla. Ajattelin, että nyt se on menoa, ja ensimmäistä kertaa tuntui, että tästä on mahdotonta selvitä.

Pikkuhiljaa oireiluni alkoi olla vakavampaa. Unettomuus, painonnousu, toimintakyvyttömyys ja jatkuva ärtymys, joka pian muuttui lähes täydelliseksi välinpitämättömyydeksi. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, en edelleenkään ole parantunut ja oloani kuvaa ehkä parhaiten se, kun lukee monta sivua jotain kirjaa ja kohta havahtuu siihen, ettei ole ymmärtänyt sanaakaan. Olen kuitenkin selvinnyt nämä vuodet ja olen oppinut myöntämään sen, etten ole okei, mikä on vahvistanut uskoani parantumiseen.

Sinulle, joka luet tätä tekstiä, haluan sanoa, että Sinä merkitset. Sinulla on väliä. Sinä olet arvokas. Jos Sinusta tuntuu siltä, hae apua. Sinusta välitetään.

+1
+93

Kommentit

Anonyymi14.05.2017 1:16

Ihanaaa kun joku jaksaa tsempata näillä sanoilla! Säkin oot arvokas, ja sulla on paikka tässä maailmassa! Halit sulle<3

+1
+44
Samoja oireita 16.04.2017 1:55

Olen 14 vuotias tyttö. Ajattelin aluksi että on aivan normaalia voida pahoin rakkaan isovanhempani rajun juna onnettomuuden jälkeen. Ajattelin että se menee ohi. Nyt olen kuitenkin kärsinyt unettomuudesta, painon noususta, epävarmuudesta, jatkuvasta ärtymyksestä ja halusta itkeä. Olen kärsinyt kohta vuoden pahasta olosta joka on hiljattain tuonut suurimmank osan oireista mukanaan. En ole edes vanhemmilleni kertonut koska en halua huolestuttaa kun heillä on omiakin murheita. Viiltely oli yhdessä vaiheessa mielessä muttei enää kun rakas ystäväni sanoi että olen tärkeä eikä halua että joutuu katsomaan vierestä kuinka viiltelen itseni kuoliaaksi. En ole aiemmin uskaltanut tulla edes netissä puhumaan anonyymisti mutta nyt päätin että puhun. Toivottavasti uskallan mennä koulussa vaikka terveydenhoitajalle puhumaan. Tärkeää on kainettä olen tiedostanut asian.

+1
+73