Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Talta vuodelta » Mun Tarina (joka jatkuu yhä)

Mun Tarina (joka jatkuu yhä)

Nimimerkki 
Pikku Itsemurha Tyttönen
Ikä 
Alle 12

Synnyin marraskuun 15 päivä. Synnyin täristen ja itkien. Mut vietiin heti jonnekkin osastolle (en muista mikä). Olin sairaalas 2 viikkoa kunnes mut haettiin pitkäaikaisesti sijaisperheeseen (jossa asun yhä).

Asuin siellä iloisena ja onnellisena kerho-ikään asti. Kerhossa tapasin maailman rakkaimman ihmiseni. Heti, kuin katsoin häntä silmiin olin jo hänen paras ystävänsä ikuisesti. Se hetki, oli niitä harvoja hyviä hetkiä. Mutta minulla ei ollut muita kavereita. Kukaan ei tahtonut leikkiä mun kanssa ja mua välteltiin. Meillä oli kerhossa semmonen et valittiin et kuka leikki kenenkin kanssa (niin ku parit). Aina kaikki tytöt valitsi sen mun ainoon kaverin tai sit jonku muun. Silloin mulle jäi vaan poika joka ei ees osannu tehä mitää. Päiväkodissa minulla oli ihan kivaa. Paitsi että kerhosta tuttu paras kaverini meni toiseen päiväkotiin. Itkin ja huusin sillä luulin että menetän hänet. Mutta aina molempien päiväkotien loputtua ystäväni äiti tuli hakemaan minua kaverini kanssa ja lähdimme suoraan koko päiväksi heille leikkimään. Olin päiväkodissa isosiskoni kanssa. Meillä oli siellä joku salapuukin😂 Mutta huonoa siellä oli: minua kiusattiin, aikuiset eivät välittäneet musta, kaikki laitettiin mun syyks, ja mulle vielä naurettiin aina jos tapahtu jotain ja mulle annettiin aina kaikki huonot asiat.

Selvisin päiväkodista niukin, naukin. Sitten tulin jo 1-luokkalaiseksi. Ilouutinen oli tämä: Paras kaverini kerhosta tulisi samalle luokalle kuin minä! Luulin että kaikki alkaisi sujumaan mutta kiusaaminen alkoi heti kun koulu alkoi! Paras ystäväni tutustui isosiskooni. Muistan kuinka juoksin kotimatkalla heidän luokseen, jotta voisin kysyä voisivatko he olla mun kanssa. He kiihdyttivät kävelyvauhtia, ja kohta jo juoksivatkin. Minulla oli jo kyyneleet silmissä. He menivät parhaalle kaverilleni. Kävelin häpeämättä kaverini pihaan. Siis ilman lupaa. He huomasivat minut ja kysyivät "Miks sä seuraat meitä". Vastasin et " Koska mä haluun olla teiän kaa". He vastasivat kielteisesti. He halusivat vain jättää mut yksin. Heti alkoi siitä kiusaaminen. Paras kaverini sanoi "No leiki vaikka mun pikkusiskon kaa". Ja heti alkoi kamala nauru. Juoksin itkien ja kiljuen pois. Kun tulin kotiin huusin vanhemmilleni.

2-3 luokat menivät samaa rataa. Kesälomilla suunnittelin isosiskoni tappamista. 4 luokalla kaikki oli jo melkein ohi. Minulle tuli lisää kiusaajia. Mutta sitten aloitin itsemurhapuheet ja niiden yrittämiset. Minua oltiin kielletty puhumasta kavereille mistään itsemurhaan liittyvästä. En kuunnellut. Kerran poliisikin oltiin soitettu. Kävin ja käyn yhä mielisairaalassa. Itsemurhayritykseni olivat yleensä: hukuttamista, vesikidutusta ym. Sitten aloitin myös viiltelyn ja viiltelen vieläkin. Mutta saan pian masennuslääkkeet. Ne ei auta mua. Se on vaa fakta.

Tän tarinan aiheet olivat erityisesti: kiusaaminen, itsetuhosuus, masennus ja muu tämmönen. Jos jollain on samoja kokemuksia niin esimerkiksi mulle voi tulla instassa jutteleen. Nimi: @sandycandye. Toivoin vain
itsemurhaa tai muuten vain kuolemaa. Nyt tahdon apua ja itsemurhaa. Haluan sanoa ihmisille jotka kärsivät samoista mielenterveysongelmista kuin mä:

Miettikää teidän läheisiä. Jos sä siinä kuolisit niin sä menettäisit ne.

Sä pärjäät koska sä oot parempi kuin mä!

Muista et kiusaaminen on aina väärin ja jos sua on kiusattu niin se syy ei oo sun.

Vaik olisinkin (jos vois näin olla) pahisten puolella jos sais valita hyvisten ja pahisten väliltä niin mä en ikinä satuttais sua! Sua kuka tätä nyt lukee! Mut voimii sulle, oot tärkee❤

+1
+209

Kommentit

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Textual smiley will be replaced with graphical ones.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.