Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Talta vuodelta » Kiusattuna reilu 2 vuotta

Kiusattuna reilu 2 vuotta

Nimimerkki 
Selinda
Ikä 
14

Hei! Olen nuori tyttö Etelä-Suomesta. Kun alotin seiskaluokan toivoin että saisin kavereita ja niin sainkin mutta vain yhden ja hän oli luokkalaiseni mutta kaikki muut olivat poikia eli kaveri oli siis tyttö. Mutta jossain vaiheessa minua ja kaveriani alettiin kiusaamaan. Kaverini kiusaaminen on loppunut mutta minun ei ole loppunut, pahinta oli se että omat luokkalaiset kiusasivat koko ajan ja myös tälläkin hetkellä. Asiaan on puututtu mutta minulla on sellainen tunne että kiusaamiseni jatkuu vielä.

En yhtään tiedä mistä kaikki kiusaamiseeni lähti he vain aloitti sen. Pääasiassa kiusaaminen oli "hyi" sanan huutelemista ja sitä olen kestänyt nyt yli vuoden. Kärsin koko ajan haluasin vain itkeä koko loppuelämän koska tämä tuntuu erittäin pahalta en kestä tätä enää... En ole suunnittelemassa itsemurhaa tai mitään itseni satuttamista sillä puran pahan oloni omien biisien kirjottamiseen ja musan kuuntelemiseen... Olen tehnyt monia biisejä jo mutta yksi niistä on suosikkini ja se on Jätkät. Tämä kyseinen biisi kertoo kiusaamisesta minkälaista se oli tuntea ja miten kestin KAIKEN MELKEIN YKSIN... Mutta onneksi rinnalla oli oma perheeni joka tuki minua koko ajan ja myös pari ystävää... Olen myös itkenyt koulussa sen takia että mulla on paha olla ja halauan näyttää sen että mulla on paha olla kiusaajien takia...

Toivottavasti tarina auttaa kiusaajia ymmärtämään miltä kiusatusta tuntuu!

+1
+134

Kommentit

Elämää nähnyt26.04.2017 16:24

Jos kiusaaminen jatkuu ja sille ei näy loppua niin kannattaa puhua opettajalle ja sitä kautta vaikkapa poliisille, sillä koulukiusaaminenhan on rikos.

+1
+128
Erilainen26.04.2017 13:05

Hyvä että sulla on joku mihin voit purkaa sun tunteita :]

Ja joo, kiusaajat sais miettiä mitä sanoo, tekee.

+1
+136