Etusivu » Tarinat » Lue tarinoita » Talta vuodelta » Elämälläni olikin tarkoitus

Elämälläni olikin tarkoitus

Nimimerkki 
Kaiken kokenut
Ikä 
15

Kaikki alkoi kun jäin luokalle kakkosluokalla, minun kaverit olivat jo kolmosluokalla eikä minulla ollut koulussa paljoa kavereita. Minua kiusattiin paljon, yksinäistyin pikkuhiljaa ja tunsin itseni alakuloiseksi ja rumaksi, turhaksi, luokkaretkellä lintsillä liikuin vain opettajan seurassa, koulunkäyntini huononi, aloin pelaamaan paljon, aloin näkemään myös paljon painajaisia ja nukuin huonosti kun pelkäsin. Lopulta masennuin ja alkoholilla yritin saada pahaa oloa pois. Yritin itsemurhaakin kahdesti mutta aina mietin että kuka jäisi kaipaamaan minua joten ei onnistunut. Se ainoa asia mikä minulla oli oli pelikone mutta en saanut pelata kovin myöhään. Minulla oli vain kaksi hyvää kaveria pelasin usein kaverini kanssa, sitten aloitin partion ja sain uuden tyttökaverin. Kerran olin tämän tytön kanssa ja tutustuin tämän kaveriin hänelle kerroin masennuksestani, alkoholiongelasta, hän kertoi että sinulla on jokin tarkoitus, hän kertoi myös syitä miksi minun ei pitäisi olla itsetuhoinen ja että hän jäisi kaipaan minua. Pikkuhiljaa masennus ja itsetuhoisuus väheni.

+1
+92

Kommentit

PastelKid24.07.2017 3:12

Loistavaa, että masennus hälveni pikku hiljaa. Oli myös upeaa, että ystäväsi ystävä rohkaisia sua olematta tekemättä itsemurhaa! Paljon tsemppiä! ♥

+1
+35