Kävijäkysely 2022

Olemme kehittämässä Nuortenlinkkiä entistä paremmaksi. Vastaamalla nimettömään kyselyyn voi voittaa huikeita palkintoja. Vastaa kyselyyn täällä.

 

SEKSUAALISUUS - BLOGISARJA OSA 4

21.06.2022 - 10:12
Sosionomi (AMK), seksuaalineuvoja (SSS)Amanda Johansson

Seurustelusta ja suhdemuodoista 

Ensimmäiset ihastumiset, rakastumiset ja seurustelusuhteet voivat herättää monenlaisia tunteita ja tuntua erityisen merkittäviltä, jännittäviltä, ihanilta, kutkuttavilta ja samalla niiden päättyminen satuttavalta. Parhaimmillaan seurustelusuhde on tasa-arvoinen suhde, jossa kaikki osapuolet tukevat toisiaan ja usein jakavat romanttisen rakkauden, kumppanuuden ja välittämisen tunteita. Seurusteluun voi liittyä ystävyyttä, läheisyyttä tai seksiä, mutta ei aina. Ei ole yhtä oikeaa tapaa seurustella, vaan jokainen suhde on omanlaisensa ja sen määrittelee suhteessa olevat osapuolet. Seurustelun tulisi lähtökohtaisesti olla kivaa, mukavaa ja sellaista, että kaikki osapuolet haluavat olla siinä mukana. Väkivalta kuten toisen tekemisten rajoittaminen, haukkuminen tai muu henkinen tai fyysinen väkivalta eivät kuulu seurusteluun. 

Seurusteluun ja parisuhteisiin liitetään yhteiskunnassamme paljon paineita ja odotuksia. Odotukset voivat liittyä esimerkiksi siihen, miten tai millaisin ”askelin” suhteessa odotetaan etenevän. Tällaisia voivat olla esimerkiksi yhteen muutto, kihlat, naimisiin meno, yhteisen asunnon osto tai perheenlisäys. Todellisuudessa toisilta ihmiseltä ei voi odottaa tai olettaa mitään ja siksi onkin tärkeää käydä suhteen tilasta avointa keskustelua ja kertoa, millaista itse toivoo seurustelun olevan tai minkälaisia asioita siltä kaipaa. Monesti seurustelu arvotetaan myös yksin oloa tai ystävyyssuhteita korkeammalle, vaikka monelle yksin olo tai jokin muu kuin monogaaminen eli yksiavioinen suhdemuoto voi olla tietoinen valinta. 

Erilaisia suhdemuotoja on monia 

Erilaisia suhdemuotoja ja -määritelmiä voi olla yhtä monta kuin on suhteitakin. Jotkut haluavat asettaa suhteelleen jonkin määritelmän kuten parisuhde, monisuhde, yksiavioinen suhde, seksisuhde, FWB-suhde, monogaaminen, ei-monogaaminen, avoin, polyamorinen... Jotkut taas eivät määrittele suhdettaan ollenkaan, ja toiset taas määrittelevät olevansa suhdeanarkisteja. Suhdeanarkia tarkoittaa avointa suhtautumista erilaisiin ihmissuhteisiin, jossa ei pyritä asettamaan suhdetta ulkoa tulevien odotusten mukaisiksi esimerkiksi monogaamisesta parisuhteesta tai ystävyyssuhteesta, joka ei sisällä seksiä tai läheisyyttä. 

Eri suhdemuodot voivat tuntua eri ihmisten kanssa erilaisilta ja toiveet suhdemuodolle voi vaihdella suhteessa olevista ihmisistä sekä omasta elämäntilanteesta tai historiasta riippuen. Vaikka tällä hetkellä haluaisit esimerkiksi avoimen suhteen, ei se tarkoita, ettetkö voisi kaivata suljettua suhdetta myöhemmin elämässä. Erilaiset esim. avoimet suhdemuodot eivät myöskään sulje ulkopuolelle muita pari- tai monisuhteisiin liitettyjä asioita kuten perhettä tai sitoutumista esim. avioliittoon. 

Haitallinen monogamiakulttuuri 

Toksinen tai haitallinen monogamiakulttuuri tarkoittaa yhteiskuntamme rakentumista sille oletukselle, että kaikki tavoittelisivat monogaamista parisuhdetta eli suhdetta, jossa kaksi ihmistä rakastavat toisiaan, ja jossa tavoitteena on viettää loppuelämä yhdessä. Haitallinen monogamiakulttuuri lataa paljon odotuksia ja paineita ainoastaan yhden ihmisen varaan ja usein kumppani ja seurustelusuhde asetetaan kaikkien muiden ihmissuhteiden edelle.  

Haitallisessa monogamiakulttuurissa usein ajatellaan, ettei ihastumista voisi kokea kuin yhtä kumppania kohtaan kerrallaan ja suhteen ulkopuolisen ihastumisen tunteet usein sivuutetaan. Haitallisessa monogamiakulttuurissa omistushaluinen ja/tai mustasukkainen käytös voidaan nähdä erityisenä välittämisen osoituksena kumppania kohtaan, ja siksi äärimmäisyyksiin mennessään sitä voi olla vaikeaa tunnistaa olevan väkivaltaa kumppania kohtaan. Vaikka olisi monogaamisessa parisuhteessa, voi esimerkiksi ihastumista muihin ihmisiin tapahtua, mutta tällaiset tunteet eivät tarkoita, että en automaattisesti johtaisivat esimerkiksi pettämiseen suhteessa, vaan jokainen on vastuussa itse siitä, miten tunteensa seurauksena toimii. Tärkeintä on kunnioittaa itseä ja muita ihmisiä, kuunnella omia ja toisten tarpeita ja rajoja ja toimia sen mukaan, mitä suhteen osapuolten kanssa on sovittu. 

Monogaamisissa parisuhteissa ei itsessään ole mitään vikaa, mutta yhteiskunnan rakentuminen monogamiaoletuksen ympärille ei ota huomioon muita suhdemuotoja ja voi täten tuntua syrjivältä yksin tai erilaisissa suhdemuodoissa eläville. Eri suhdemuotoihin kuten avoimiin suhteisiin saatetaan liittää paljon virheellisiä ennakko-oletuksia esimerkiksi siitä, ettei suhde olisi yhtä vakava tai luottamuksellinen, tai että suhteen avoimuus kertoisi epävarmuudesta suhdetta tai sen kestävyyttä kohtaan. Todellisuudessa kaikki suhdemuodot ovat yhtä valideja, ja usein esim. avoimessa suhteessa on oltava taustalla luottamus, sekä avoin ja rehellinen kommunikaatio. 

Itsetuntemus ja omat rajat 

Seurustelu vaatii usein luottamusta, toisen huomioon ottamista, joustavuutta ja kykyä tehdä kompromisseja, mutta myös itsetuntemusta. Itsetuntemus on kykyä havaita ja tunnistaa omia ajatuksia, arvoja, tarpeita, toiveita, vahvuuksia, luonteenpiirteitä, haasteita ja toimintatapoja. ”Hyvä” itsetuntemus voi vahvistaa itsetuntoa ja arvostusta sekä myötätuntoa itseä kohtaan ja täten edistää hyvinvointia. Seurustelusta puhuttaessa itsetuntemus on tärkeää esimerkiksi suhteessa omaan tilaan, tunteisiin, ajankäyttöön tai omaan kehoon. 

Seurustelusuhteessa on hyvä opetella ilmaisemaan toiveidensa ja tarpeidensa lisäksi myös omia rajoja. Rajat voivat olla henkisiä tai fyysisiä. Vaikka seurustelusuhteessa haluaa herkästi olla toiselle mieliksi, on hyvä osata asettaa omat unelmat ja haaveet aina etusijalle ja oman elämän keskiöön. Esim. seurustelun aloituksen tai seksin osalta ei ole mikään kiire, eikä mitään kannata tehdä toisen painostuksesta tai miellyttääkseen toista. On erityisen tärkeää osata sanoa ei niissä tilanteissa, kun siltä tuntuu. Omien rajojen tiedostaminen ja niistä kertominen voi lisätä itsetuntemusta, jolloin myös muille on helpompi antaa itsestään, pyytää ja toivoa tarvitsemiaan asioita eri ihmissuhteissa, ja huomioimaan toisten tarpeita. 

Omia rajoja ei kuitenkaan ole aina helppo tunnistaa tai asettaa. Jos omista rajoista ei ole tietoinen tai täysin varma, on sekin tosi ok. Seurustelu ei edellytä täydellistä itsetuntemusta tai rajan vetoa, vaan itsetuntemus kehittyy ajan kanssa ja läpi elämän. Itsetuntemuksen taustalla on usein itsensä ja nykyhetken hyväksyminen ilman pyrkimystä muuttaa tai muokata itseään. Vaikka olisit siis vielä matkalla itsesi hyväksymiseen, on sen tiedostaminen jo osa itsetuntemusta. Olet täysin riittävä omana itsenäsi juuri sellaiseen suhdemuotoon, joka itsestä tuntuu parhaalta − seurustelemaan tai olemaan seurustelematta. 

 

Lisää uusi kommentti