Aihe: koulu

Mä oon 13v ja asun maalla. Mul on kroonista kipua aiheuttava sairaus josta en ala selittään koska se on tosi monimutkasta. Oleellista on kuitenkin, että kivun mukana tulee aina myös ahdistusta.

Moi. Oon 8lk tyttö ja mulla on tosi paljon stressiä arvosanojen kanssa. En oikein tiedä miten saisin hyviä arvosanoja muuta kuin, että viittaa paljon ja lue kokeisiin.

Viikko sitten musiikinopettani teki luokassa huutoäänestyksen että joudunko minä ja pekka (nimi muutettu) musiikin kirjalliseen. Sitten me jouduimme ja nyt koulun tabletilla kirjotan tätä ja olen todella ärsyyntynyt.

Moi! Tämä aika mistä tulen kertomaan oli täyttä ahdistusta ja stressiä. Kaikki siis alkoi ollessani 3lk. Jotenkin mulle siis synty kammo koulu-uinteja kohtaan.

Hei olen ihminen jota kiusataan vain sen takia että on hieman poikkeeva.

Musta tuntuu, että elämä on niin paskaa, etten edes elä. Vuosi alkoi aivan paskasti ja tuntuu, että viime vuoden helvetti oli vaan valmistelua tälle.

Oon tällä hetkellä yläasteella. Oon aika rikki ja väsynyt siihen mitä mulle tapahtuu lähes joka päivä. Täs tarinas tulee henkilöitä Noora, Arttu, Henni, Annika (nimet keksittyjä).

En ole ikinä kirjoittanut mistään omista kokemuksistani netissä, mutta edellinen psykiatrini ja tämän hetkinen terapeuttini kannustivat minua tekemään niin, joten päätin kokeilla. Käytin ensin aikaa lukiessani muutamia muiden tänne kirjoittamia tarinoita, jotta saisin edes pienen käsityksen siitä, millaisia asioita ihmiset ovat tänne jakaneet.

Moi! Mä päätin kirjoitaa tänne tarinan koska alkoi ajatuksissa pyörimään nää asiat niin joo.

Siis oikeesti, tulin tänne sivustolle ihan sattumalta ja aloin sitten lukemaan näitä tarinoita.. Tosi koskettavaa ja se saa mun oman elämän kuulostamaan naurettavan helpolta.

Okkkej. En ikinä puhu tunteistani ääneen. En ikinä. Enkä tiedä miksi.

Moi!

Se tunne, kun potkitaan pois sosiaalisista piireistä vain sen takia, että haluat hoitaa kaikki kokeet/koulutyöt/kotitehtävät kunnialla loppuun ja ehkä joskus jossain vaiheessa saavuttaa jotain suur

Olipa kerran tyttö. Hän oli viidennellä luokalla. Hänellä oli paljon kavereita. Hän oli onnellinen ja tyytyväimen elämäänsä. Koulu sujui todella hyvin.

Olin kiusattu ala-asteella pitkään henkisesti. Ylä-asteelle siirtyessä luulin sen loppuneen, sillä kiusaajani menivät toiseen kouluun.

Joo siis haluaisin vaihtaa koulua, koska mulla ei juurikaan ole hyvii frendei.

Olin  kolmannella luokalla, kun kaikki alkoi. Englannin tunnit alkoivat, olin istunut vuoden vaihteeseen asti "Miljan" vieressä. Elettiin kevättä ja aloimme vaihtaa paikkoja.

Oon 13v 7-luokalla oleva tyttö.

Mun paras ja ainoo ystävä muutti eikä olla enää samassa koulussa. En tuu juttuu meijän luokkalaisten kaa, ku ollaa oltu aina mun parhaan kaverin kaa kahestaa.

Mitä sillon pitäis tehä ku ei enää oikeesti jaksa? Esittääkkö ilosta ja pirteetä, vaik on samaan aikaan kuolemas sisältä. Hymyillä ja nauraa, vaikka sydän itkee sisällä.

Oon kauan ollu ilman kunnollista kaveria. Mulla ei oo oikeen koskaan ollu sellasta kaveria kenen kaa vois hengaa ihan millon vaan ja kelle vois avautuu mistä vaan. Oon siis 17 vuotias.

Tämä siis alkoi joskus 2020 lopussa, kun koulussa minulla ei ollut enää oikein tekemistä välitunneilla.

Kiusaaminen alko jo ekaluokalta... mutta olin vain sinisilmäinen enkä tajunnut sitä kun vasta 5.luokalla... 1-4 luokalla syrjintää... "kaverit" juoksi karkuun ja jättivät yksin. Pidin 1 heistä hyvänä ystäväni, mutta lopulta hänestä olikin tullut 1 pahin kiusaajani... onnekseni vaihdoin koulua... pääsin eroon muista... 5.luokan alussa tutustuin yhteen tyttöön (vaihdettu nimi) Susanna... Susannan kanssa oltiin tosi paljon vapaa-ajalla ja koulussa... joskus pientä kähmää oli mutta sovittiin usein... ennen lopullista tulosta luokallani 5-6lk oli tyttö Helena joka oli haukkunut ja omalla tavallaan syrjinyt mua..