Aihe: kaverit

Yksinäisyys on tunnetta siitä, ettei ole ketään, joka kuuntelisi, ymmärtäisi, olisi tukena tai edes seisoskelisi samassa porukassa.

Olipa kerran kaksi kissaa nimeltä Sulo ja Söpö.

Tää kaikki alko siitä, kun mun isällä todettiin aivokasvain, kun olin 9. Se sai jonkinlaisen epileptisen kohtauksen kotona ja siit sit alettii ne tutkimukset.

Halusin vaan tulla jakamaan tän tarinan ja mun tunteet.

Oon 14 v tyttö ja halusin jakaa mun tarinani. Hoito/eskariaikoina olin tosi "kovis". Sillon olin ihan perus nuori tyttö, mutta kaikki kolahti muhun pahemmin, kun tulin kouluun.

Oon ite ihan sika poikamainen, ja suurimmilta osin kaverit on poikia. Olen siis itse tyttö, vaikka välillä tuntuu pojalta, välillä tytöltä.

Kaikki alko menee persellee vuoden alussa alko masentaan ja kaveri suhteet oli iha sekasi. Oon siis tämmöne 13v poika, joka on kaikkien mut ei kenenkää kaveri.

Oon 13 vuotias tyttö ja oon kirjottanut tänne ennenkin.

Oon nyt 11-vuotias tyttö ja tää tarina alkaa siitä, kun olin 6-vuotias.

Tulin nyt vuodattamaan tekstin muodossa nykyistä tilannettani. Oloni on vain ahdistuneempi ja stressaan enemmän. Koulussa käyn vain sen takia, että näen ihastusta ja parasta kaveriani.

Sillon ku mun elämä alko mennä pahemmaks olin n. 12. Kaikki alkoi vaan siitä ku haukuin yhtä poikaa (joka on muute nykysin mun hyvä kaveri).

Hei! Oon 13-v tyttö. Mulla on viimme aikoina ollu jotenki tosi vaikeeta. Mun vanhemmat riitellee usein ja mulla on ollu kavereitten kaa riitoi. Oon vähä aikaa sit alottanu yläasteen ja oon saanu uusii kavereit mut tuntuu et neki vihaa mua en tiiä miks. 

Ei se aluks tuntunu nii pahalta, mut sit kun kaikki alko menee vielä huonommin niin mä romahdin. Siitä lähti mun masennus ja viiltelyt.

Olen jo noin 3-4 vuotta kestänyt tuskaa... Olen koko ajan vihainen ja surullinen ja huudan koko ajan muille. Heti kun iskä ja äiti erosivat elämästäni tuli helvettiä.

Moi mä täällä again!!! Elikkä siis no oikeesti oon nii loppu siihen, että mulle sanotaan ”eikös sulla ookkin kaikki hyvin, päärjäät hyvin koulussa, harrastat urheilua ja sulla on paljon kavereita” no ihan suoraan sanottuna ei mene hyvin. Oon 12 v tyttö joka juo kavereitten kaa.

Tulin lueskelemaan tänne muiden tarinoita, ja ajattelin että voishan sitä jotain itekkin kirjottaa. Ei mun "tarina" niin huono kai ole...tai siis huonomminkin vois olla.

Huomenta sanoin äidille kun talsin portaat alas. Huomenta vastasi äiti. Tulehan syömään äiti kehotti. Juu, harjaan vain hiukset, meikkaan ja puen vaatteet. Vastasin.

Suoraan sanottuna oon ihan sekasin. En pysty enää mihinkään. Kaikki luultavasti alko siitä, kun mua syytettiin mun kavereiden välirikosta. Mut se oli sen toisen osapuolen oma päätös.

Tässä vähä pohjustusta. Mulla oli ihan hyvä ala-aste ja mulla meni hyvin. Oli kavereita ja hyviä numeroita. Mua oli aina kehuttu iloseks, puheliaaks ja aktiiviseks mitä mä toki olin.

Kaikki oli hyvin vielä vuosi sitten. Mulla oli paljon kavereita ja parhaita ystäviä.

Terse. Tää tarina kertoo pienestä ahdistuksesta xD. Joo mulla on siis kotona kaikki hyvin mulla on iso perhe ja hyvät vanhemmat.

No siis jotkut on voinu lukee täältä semmosen ku "elämä on elämisen arvoista", se on mä taas.

Kerran kaverin kaa pyöräajelulla mietitiin mennäänkö Lidliin. Mä tarjosin omalla rahalla. Olen jäänyt koukuun siihen ja juon silloin tällöin, jos on rahaa.

Pienenä aina kun ajettiin koulun ja eskarin ohitse, kysyin; "Milloin mä tonne pääsen?" Jankkasin sitä joka kerta iskältä ja äidiltä. Kun minä sinne sitten pääsin, sain paljon kavereita. Mutta... Mua alettiin kiusaamaan. Tuntui kuin yli puolet eskarista olisi hyljeksinyt mua.

Okei elikkä siis tässä tarinassa on feikit nimet ja pohjustan tätä silleen, että mun luokalla on todella vähän tyttöjä ollut aina ja ylipäätään meidän koulukin on tosi pieni.

Mä oon 15-vuotias ysiluokkalainen. Ja mä haluan jakaa oman tarinani.

Oon 11-vuotias poika ja mul on paljon kavereita, mutta välillä tuntuu ihan yhtäkkiä et oon yksin vaikka oon mun kaverien kanssa. Ja mulla on käytännössä vaan yksi kaveri koulun ulkopuolella.

Kun synnyin, olin iloinen pieni lapsi. Nyt olen 11 v. Päiväkoti-ikäisenä olin iloinen ja eskarista alkaa oikeastaan tämä tarinani.

No. Mun Tarina. Mun syntymästä asti noin kutosluokkaan, mua olisi kuvailtu iloiseksi, meneväksi, säteileväksii, tapaturma-alttiiksi ja hymyileväksi vaaleatukkaiseks tytöksi.

Oon 10 vuotias ja omassa huoneessa. Olkkarist kuuluu äidin itkua ja isän huutoa. Sisko juoksee suihkusta katsomaan, mitä on tapahtunut. Isä on lyönyt äitiä nyrkillä kasvoihin.